Mainos
Mainos

Nuorella espoolaismiehellä oli melkoinen selitys rattijuopumukseen - oikeus hylkäsi syytteen

Espoon käräjäoikeus hylkäsi 19-vuotiaan espoolaismiehen syytteen loppukesän rattijuopumuksesta. Oikeus ei pitänyt 0,54 promillea puhaltaneen miehen erikoista selitystä tapahtumista mahdottomana.

Mitä 19-vuotias tapahtumista kertoi?

Oikeudessa mies kertoi olleensa elokuun viimeisenä päivänä kalastusreissulla, palannut kotiin Kauklahteen ja juonut alkoholia. Hän halusi päästä ajelemaan autolla.

Mies kertoi soittaneensa ystävilleen, mutta kukaan ei päässyt kuskiksi. Sen jälkeen 19-vuotias oli mennyt kadulle kyselemään suostuisiko kukaan kuskiksi. Eräs nuori mies suostui.

19-vuotias ei ollut kysynyt kuskilta ajokorttia, mutta osasi kertoa miehen olleen 20-30-vuotias ja että tällä oli pyöreät silmälasit. Tarkempia tuntomerkkejä ei ollut.

Tuntematon mies ja 19-vuotias olivat lähteneet liikkeelle. Espoon keskuspuistossa tuntematon kuski oli yllättäen kääntynyt kevyen liikenteen väylälle ja ajoneuvo suistui jonkin matkan jälkeen ojaan.

Molemmat miehet tulivat ulos apukuskin ovesta, koska kuskin ovi ei auennut 30 senttiä enempää. 19-vuotias kertoi vielä, että hän oli mennyt kuskin paikalle ja yrittänyt käynnistää autoa, jotta se olisi saatu pois ojasta.

Tämä ei onnistunut.

19-vuotiaan kertomuksen mukaan he olivat lähteneet kävelemään Suvelaa kohti. Puolentoista kilometrin päässä paikalle pysähtyi maastoauto. Tässä vaiheessa silmälasipäinen tuntematon mies juoksi pois.

Maasturin kuski vei 19-vuotiaan ojassa olevan auton luokse, jossa poliisit odottivat.

Tämä oli siis se mitä 19-vuotias kertoi oikeudessa.

Toinen kertomus

19-vuotiaan poliisikuulustelukertomus teon jälkeisenä päivänä erosi siitä mitä oikeudessa sanottiin.

Esitutkinnassa 19-vuotias kertoi kalastusreissun jälkeen ajelleensa autollaan ympäri Kauklahtea.

Koska paikat olivat menneet jumiin, hän oli lopettanut ajamisen ja siirtynyt lenkkeilemään.

Lenkkeilyn aikana hän oli juonut alkoholia ja miettinyt kenen voisi pyytää kuskiksi.

Kun puhelimen akku loppui, 19-vuotias kysyi vastaantulijoita kuljettajaksi ja kolmas suostui.

Esitutkinnassa annettu kertomus erosi myös siinä, että ojaan ajon jälkeen tuntematon mies oli hypännyt kuljettajan ovesta ulos ja 19-vuotias siirtyi sisäkautta kuljettajan paikalle.

Syytetty selitti kertomuksen muuttumista muistamattomuudella ja sillä, että oli ollut edellisenä päivänä alkoholin vaikutuksen alaisena ja oli myös polttanut kannabista.

Tutkintailmoitus

Oikeudenkäyntiaineistoon liitetyn tutkintailmoituksen mukaan joku nähnyt auton ajavan kevyenliikenteen väylää keskuspuiston lammen suuntaan ja soittanut hätäkeskukseen.

Poliisipartio oli seurannut renkaanjälkiä ja löytänyt 19-vuotiaan auton ojasta.

Poliisi oli puhuttanut paikalle tulleen maasturikuskin, joka oli kertonut kahdesta viittelöivästä miehestä. Maasturikuski kuvasi, että karkuun juossut oli 18-20-vuotias, pyöreälasinen, lyhythiuksinen ja pidempi kuin 19-vuotias.

Poliisit olivat kirjanneet, että auton penkki oli vedetty lähelle rattia.

Oikeus pohti

Käräjäoikeus totesi, että kertomus tuntemattomasta kuljettajasta on lähtökohtaisesti kovin epäuskottava.

Oikeus luetteli päätelmää tukevia seikkoja. 19-vuotiaan kertomus oli epävarma olosuhteista ja siitä miten hän kuljettajan löysi, kuka kuljettaja oli ja miten hän oli siirtynyt kuskin paikalle ojaan ajon jälkeen.

Oikeuden mukaan siitä, että penkki oli lähellä rattia ei voitu tehdä päätelmiä kuljettajasta.

- Toisaalta, oikeus totesi. - Asiassa on riidattomasti selvitetty, että [19-vuotiaan] seurasta on välittömästi epäillyn teon jälkeen tavattu toinen tuntemattomaksi jäänyt mies henkilö tien reunassa viittelöimässä ohiajavaa maastoajoneuvon kuljettajaa pysähtymään.

Oikeus viittasi myös maasturikuskin poliisille antamiin tuntomerkkeihin pyöreälasisesta miehestä. Käräjäoikeus katsoi, että kyse saattoi olla tuntemattomasta miehestä tai jostain toisesta, jonka nimeä 19-vuotias ei syystä tai toisesta halunnut kertoa.

Oikeus totesi, että asiassa jäi järkevä epäily siitä, että 19-vuotias kuljetti autoa. - Syyte on siten hylättävä, käräjäoikeus totesi.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme