Mainos
Mainos

Nuorisoryhmä anasti autoja, ajeli ja poltti

Varsinais-Suomen poliisi on saamassa päätökseen laajan rikosvyyhdin tutkinnan. Kyse on Loimaan ja Auranmaan alueilla tehdyistä useista automurroista sekä ajoneuvojen luvattomista käyttöönotoista.

Tekijöillä oli tapana luvattomien käyttöönottojen jälkeen tuhota ajoneuvot polttamalla. Luvattomasti käyttöönotetuista ajoneuvoista seitsemän oli poltettu, muita rikottu, maalattu tai muutoin tärvelty.

Poliisi ei tässä kohtaa kerro, mikä on ollut tekijöiden motiivi ajoneuvojen polttamiseen. Kyse on kaikkiaan yli 30 rikoksen sarjasta.

Teoista epäillään kuuden hengen nuorisoryhmää, joista päätekijöitä on kaksi. Joukossa oli mukana myös tyttöjä. Päätekijät olivat vangittuina.

Tutkinnan yhteydessä selvitettiin myös muita tapauksia, jotka sittemmin linkittyivät samojen epäiltyjen tekemiksi.

Poliisi havaitsi, että edellä mainittu ryhmä oli paitsi ajellut ja luvattomasti käyttänyt ajoneuvoja, myös anastanut omaisuutta sekä murtautunut vapaa-ajanasuntoon.

Poliisi käytti tutkinnassaan runsaasti pakkokeinoja. Kiinniottojen, kotietsintöjen ja takavarikoiden kautta saatiin selvitettyä kaiken kaikkiaan yli 30 rikosta.

Anastettua omaisuutta otettiin takavarikkoon ja palautettiin tai tullaan palauttamaan omistajilleen.

Jutun uskotaan siirtyvän syyttäjälle tammikuun aikana.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme