Mainos
Mainos

Nuorukainen tehtaili vuoden aikana hengästyttävän määrän rikoksia – 52 rikosnimikettä, tuomio 10 kk ehdollista

Käräjäoikeus huomautti rangaistusta mitatessaan, että nuoren miehen etu olisi ollut saada tuomion muodossa varoitus aikaisemmin kuin yli vuoden päästä ensimmäisen rikoksen tekemisestä. Ensimmäinen rikos tapahtui viime vuoden heinäkuussa ja tuomio asiassa tuli vasta toissaviikolla.

Alaikäinen poika huristeli vajaan vuoden aikana autoilla, mopolla tai moottoripyörällä ja aiheutti ajelullaan toistuvasti vaaratilanteita Helsingissä ja Espoossa.

52 rikosta

2 luvatonta käyttöä

15 kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta

2 vahingontekoa

2 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista

3 näpistystä

9 ajoneuvorikkomusta

1 ajokorttirikkomus

11 lievää petosta

1 maastoliikennerikkomus

1 niskottelu poliisia vastaan

2 liikenneturvallisuuden vaarantamista

2 toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoa

1 väärän henkilötiedon antaminen

Tuomio: 10 kuukautta ehdollista, valvontaa, ajokielto päättyy 30.6.2018

Poika muun muassa ajoi Malmin hautausmaalla poliisia pakoon sekä ajoi pitkin kevyen liikenteen väyliä sudittelemaan niin kutsuttua paskarinkiä jarruvikaisella autolla Helsingin Viikissä sijaitsevalla ulkoilualueella.

Hän myös kuvasi Snapchatiin kavereiden kanssa videon, jossa varastettu mopo sytytettiin palamaan puisella terassilla ja työnnettiin rappusia alas Myllypuron kansalaispuistossa.

Lisäksi hän syyllistyi toistuvasti näpistyksiin ja nettipetoksiin. Hän myi Facebookissa ja tori.fi:ssä kameroita, kaiuttimia ja sai ostajat maksamaan rahat hänen tililleen ilman aikomustakaan lähettää heille kauppatavaraa.

Rikokset jatkuivat viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden toukokuuhun.

Oikeudenkäynnissä hän myönsi ison osan rikoksista mutta esitti Helsingin käräjäoikeudelle vetoomuksen, ettei se määräisi hänelle kovin tuntuvaa ajokieltoa, ettei houkutus ajamiseen luvatta kasvaisi liian suureksi. Käräjäoikeus ei myöntynyt pyyntöön.

Hänet tuomittiin kymmenen kuukauden ehdollisen lisäksi 9 kuukauden ajokieltoon sekä valvontaan ja korvaamaan aiheuttamansa vahingot osin yhteisvastuussa muiden nuorten miesten kanssa.

Samassa vyyhdissä tuomittiin neljä muutakin nuorta miestä ehdollisiin ja ajokieltoihin vastaavista teoista. Heidän rikoslistansa oli kuitenkin lyhyempi.

Mies ehti täyttää 18 vuotta ennen oikeudenkäyntiä.

 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme