Mainos

Opetusviraston petosepäily – entisen tietohallintopomon selitys työntekijöille tulematta jääneistä laitteista: "Laiva upposi Afrikassa"

Raskaiden petos- ja virkarikosepäilyjen kohteena oleva Helsingin opetusviraston entinen tietohallintopäällikkö Hannu Suoniemi oli työntekijöiden kertoman mukaan selittänyt laitteiden hävikkiä mielikuvituksellisilla tarinoilla.

Kun kouluihin tilattuja tietotekniikan laitteita oli jäänyt tulematta, Suoniemi olisi työntekijöiden mukaan selittänyt syyksi muun muassa sen, että laitteita kuljettanut laiva oli uponnut Afrikassa.

Asiasta kerrottiin MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa keskiviikkona.

Ohjelmassa kerrottiin myös, että opetusvirasto päättää tällä tai ensi viikolla viraston sisäisen selvityksen kohteena olleiden kymmenen työntekijänsä kurinpitotoimista. Osa saa kirjallisen varoituksen ja osa irtisanotaan.

Suoniemen alaisuudessa työskennelleet työntekijät olivat kantaneet työhön kuulumattomia, verorahoilla ostettuja televisioita, kaiuttimia ja kameroita koteihinsa. Osa työntekijöistä oli vienyt kotiinsa useita laitteita.

Rikospaikka-ohjelmassa kerrottiin, että kotiin kannettujen laitteiden arvo on yhteensä kymmeniä tuhansia euroja.

Opetusvirasto on ilmoittanut tiedot myös poliisille. Varsinaista rikosilmoitusta virasto ei ole tehnyt. Poliisi ei tässä vaiheessa halua kommentoida käynnissä olevaa esitutkintaa. Kuulusteluja asiassa on tehty tälläkin viikolla.

Tutkinnassa miljoonien huijaus

Suoniemen tapausta tutkii Helsingin poliisin talousrikosyksikkö. Poliisi epäilee, että Suoniemi on huijannut itselleen jopa miljoonia euroja koulujen laitehankintoihin tarkoitettuja rahoja.

Suoniemi vangittiin tammikuussa epäiltynä törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. MTV Uutiset paljasti ensimmäisenä rikosepäilyt. Suoniemi päästettiin vapaaksi tutkintavankeudesta helmikuussa.

Suoniemi toimi opetusviraston tietohallintopäällikkönä 1990-luvulta aina viime vuoden alkuun saakka. Rikosepäilyt koskevat vuosia 2006–2016.

Suoniemi on viime vuoden alusta työskennellyt opetusviraston turvallisuuspäällikkönä ja ainakin toistaiseksi hän on yhä viraston palkkalistoilla.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot