Mainos

Oudot yksityiskohdat Imatran ampujasta: Ei puhunut mitään, kielsi kertomasta läheisille

Poliisi on ollut vaitonainen Imatran kolmoismurhasta epäillystä miehestä.

Epäilty on 23-vuotias paikallinen suomalaismies, jolla on aiempaa rikostaustaa omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Poliisin tämän hetkisen tiedon mukaan epäilty mies on aiemmin ollut vankilassa.

Poliisin käsityksen mukaan mies oli ajanut autollaan surma-aikeissa tekopaikalle. Hänellä oli mukanaan metsästyskivääri. Uhrit hän valikoi kuitenkin sattumanvaraisesti, eikä poliisilla ole vielä käsitystä teon motiivista. Poliittista tai ääriajatteluun perustuvaa motiivia ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tiedossa.

– Hänen (epäillyn) poliittisesta ajattelusta en tässä vaiheessa pysty sanomaan mitään, tutkinnanjohtaja Saku Tielinen sanoi.

Mies käytti luvallista metsästyskivääriä, joka ei kuitenkaan ollut hänen omistamansa.

Kiinniotettaessa mies ei poliisin mukaan tehnyt vastarintaa, eikä puhunut mitään kiinniottotilanteessa. Tutkinnanjohtaja kertoi MTV Uutisten haastattelussa miehen toimineen hyvin rauhallisesti koko tilanteen ajan. Hänen veressään ei puhalluskokeen perusteella ollut alkoholia, mutta mahdolliset muut aineet selviävät verikokeesta.

Poliisin mukaan epäilty on pyytänyt, ettei asiasta ilmoiteta hänen läheisilleen.

Poliisi ei ole kertonut miehen ammatti- tai koulutustaustasta, mutta kiistää väitteet, että hän olisi ollut Puolustusvoimien palveluksessa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot