Mainos
Mainos

Oulussa kaksi risteyskolaria saman illan aikana: Henkilöauto ajoi päin punaisia ja kuorma-auto törmäsi

Oulun poliisin selviteltäväksi tuli keskiviikkoiltana kaksi erillistä kolaria risteyksissä.

Ensimmäinen sattui kello 18.50 kaupungin keskustassa Isokadun ja Kajaaninkadun risteyksessä, jossa törmäsivät Kajaaninkatua ajanut henkilöauto sekä Isokatua ajanut kuorma-auto.

21-vuotiaan oululaismiehen kuljettama kuorma-auto vaurioitui oikeasta etukulmastaan, henkilöauton vauriot olivat keulassa. Henkilöauto jouduttiin pahojen vaurioiden vuoksi kuljettamaan pois paikalta hinausautolla. Poliisin selvityksen mukaan henkilöautoa kuljettanut 21-vuotias oululaisnainen ajoi risteykseen päin punaisia.

Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Kello 20.30 rysähti Limingantien ja Kallisensuoran liikennevalo-ohjatussa risteyksessä kahden henkilöauton välillä. Toinen autoista oli tullut Limingantietä keskustan suunnasta kohti Äimärautiota tarkoituksenaan jatkaa risteyksestä suoraan eteenpäin.

Ennen risteystä vastaantuleva henkilöauto kääntyi suoraan ajaneen auton eteen, jonka vuoksi autot törmäsivät toisiinsa. Kääntyneen ajoneuvon kuljettajan tarkoitus oli ajaa vasemmalle Kallisensuoralle. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat ja ne kuljetettiin hinausautolla pois paikalta.

Turmasta selvittiin henkilövahingoitta eikä alkoholilla ollut osuutta tapahtumaan. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi pyytää tapauksen silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä Oulun poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme