Mainos
Mainos

Pääministeri Sipilä Turun iskusta: "Teko oli raukkamainen ja tuomittava"

Pääministeri Juha Sipilän mukaan koko Eurooppa suree Suomen kanssa. Sipilä ja presidentti Sauli Niinistö ovat saaneet pahoitteluja valtion päämiehiltä. 

– Teko oli raukkamainen ja tuomittava, Sipilä sanoi hetsi sitten pitämässään tiedotustilaisuudessa viitaten Turun eiliseen puukotukseen.

Sipilä kannustaa koko Suomea onnistumaan hiljaiseen hetkeen huomenna kello 10. 

Aiemmin päivällä Sipilä kehotti suomalaisia malttiin Turun tapahtumien osalta. Pääministeri sanoi Twitterissä, että nyt on pidettävä yhtä ja että vihaan ei vastata vihalla.

Sipilän mukaan hallitus on pitänyt neuvottelun Turun iskun rikosnimikkeen muuttumisen vuoksi ja kuullut poliisin selvityksen asiasta. Sipilä kertoi asiasta Twitterissä. 

Keskusrikospoliisi on kertonut, että Turun puukotuksia tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä.

Turun iskussa kuoli kaksi ja haavoittui kahdeksan. Teosta epäillään 18-vuotiasta miestä, joka on Marokon kansalainen.

Juttua täydennetty tiedotustilaisuuden osalta kello 16.09.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme