Mainos

Paloittelusurmaajan valelaskutuomio pysyi hovissa

Helsingin hovioikeus piti tuomiot pääosin ennallaan valelaskujutussa, jonka päätekijä on aiemmin tuomittu liikekumppaninsa murhasta. Talousrikokset toivat helsinkiläismiehelle neljä vuotta vankeutta.

Valelaskuvyyhdissä huijattiin lukuisia firmoja maksamaan tekaistuja laskuja vuosina 2003-2005.

Käräjäoikeus määräsi päätekijän Markus Pasi Pöngän, 27, ja hänen apurinsa maksamaan valtiolle rikoshyötynä yhteensä yli miljoona euroa. Lisäksi kaksikko määrättiin viideksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Apurin liiketoimintakielto putosi hovioikeudessa neljään vuoteen, mutta hänen ehdollinen vankeustuomionsa pysyi ennallaan.

Pönkä sai Virossa 12 vuotta vankeutta liikekumppaninsa paloittelumurhasta. Pönkä istuu yhä tuomiotaan Suomessa. Oikeuden mukaan hän halusi omia miesten petoksilla hankkimat rahat ja hankkiutua eroon talousrikosten todistajasta.

21-vuotias liikekumppani menetti henkensä vuonna 2005.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot