Mainos
Mainos

Parikymppinen täräytti autolla ikätoveriinsa tappelun jälkeen – vangittiin epäiltynä tapon yrityksestä

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi vuonna 1994 syntyneen miehen epäiltynä tapon yrityksestä ja törkeästä rattijuopumuksesta vangitsemisoikeudenkäynnissä eilen.

Miehen epäillään ohjanneen henkilöauton tahallaan kevyen liikenteen väylälle päin kävelijää. Yliajo tapahtui sunnuntaina hieman ennen puoltayötä Kasperinviidan ja Tapiolantien risteyksessä Seinäjoella.

Kuljettajan ikäinen uhri sinkoutui henkilöauton konepellille ja siitä tuulilasiin, kunnes putosi asfaltille. Hän sai murtumavamman päähänsä ja lievempiä pinnallisia vammoja muualle kehoonsa.

Poliisin keskussairaalasta saaman tiedon mukaan mies on toipumassa vammoistaan.

Epäilty törmäsi autollaan Tapiolantien laidassa olevan puiston puihin. Auto vaurioitui korjauskelvottomaksi.

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,5 promillen lukemat.

Tapahtumaa oli poliisin mukaan edeltänyt miesten välinen nujakka yksityisasunnossa. Poliisi epäilee kostonhalun myötävaikuttaneen tapahtumaan.

Syyte asiassa on nostettava 10.12.2015 mennessä.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme