Mainos

Parikymppistä opiskelijaa epäillään kämppäkaverinsa murhasta – uhrin tyttöystävä näki tapahtuman

Poliisi pitää Mikkelissä viime keskiviikkona tapahtunutta opiskelijamurhaa käytännössä selvitettynä.

Parikymppisen venäläisopiskelijan epäillään puukottaneen kämppäkaverinsa kuoliaaksi Mikkelissä Raviradantiellä sijaitsevassa opiskelija-asuntolassa. Uhriksi valikoitui miehen 22-vuotias vietnamilainen kämppäkaveri, joka oli saapunut Suomeen vain muutamia päiviä aikaisemmin. Epäilty tekijä on puolestaan asunut Suomessa muutaman vuoden. Poliisi tutkii tapausta murhana.

Myös kuolleen miehen 21-vuotias vietnamilainen tyttöystävä joutui pahoinpitelyn uhriksi, sillä epäilty tekijä oli lyönyt häntä. Poliisin mukaan hän ei kuitenkaan saanut vakavia vammoja.

Epäilty ja uhrit opiskelivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa. 

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Paukkusen mukaan tekijää on kuulusteltu kerran. Seuraava kuulustelu on huomenna.

– Mitä hän on kertonut, ne ovat henkilökohtaisia motiiveja, eikä niitä voi tässä vaiheessa julkisuuteen tuoda.

Tekijä ja uhrit olivat toisilleen täysin tuntemattomia. Paukkusen mukaan mies valikoi uhrit sattumanvaraisesti.

– Uhrit sattuivat ikäväkseen sijoittumaan samaan soluasuntoon tekijän kanssa.

Teko alkoi yllättäen asunnossa, ja puukottaminen jatkui käytävään ja siitä viereisen asunnon oven eteen. Teon aikana uhria puukotettiin kymmeniä kertoja. Tekoa todisti Paukkusen arvion mukaan sen eri vaiheissa yhteensä 6-7 henkilöä, joista valtaosaa on jo kuulusteltu.

Yksi silminnäkijöistä oli kuolleen miehen tyttöystävä.

– Käytännössä tyttöystävä näki tapahtumat asunnossa.

Tyttöystävän roolista veriteon silminnäkijä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. 

Paukkusen mukaan teko on kestänyt käytännössä vähän aikaa.

– Puhutaan minuuteista. Uhri ja tekijä etenivät asunnosta melko nopeasti käytävän puolelle.

Uhri kuoli tapahtumapaikalle. Sekä uhriksi joutuneen miehen että naisen omaiset on tavoitettu.

Epäilty tunnustanut teon

Poliisi ei ennen kuulusteluiden valmistumista kerro julkisuuteen tarkempia tietoja käytetystä teräaseesta.

– Teräaseesta puhutaan, ja sitten kun se kerrotaan tarkemmin, niin se ei ole kenellekään yllätys.

Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi venäläismiehen todennäköisin syin murhasta epäiltynä viime perjantaina. 

Epäilty on tunnustanut teon.

– Melkein voisi sanoa, että selvitetty juttu, Paukkunen toteaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot