Mainos

Pietarsaaren paloittelusurma käräjillä – ruumiin osia löytyi roskiksesta ja maastosta

Vaasan käräjäoikeudessa alkaa tänään Pietarsaaren paloittelusurmajutun käsittely.

43-vuotiasta pedersöreläismiestä syytetään taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Poliisin mukaan mies on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman ja käsitelleensä ruumista.

Syytteessä on myös 46-vuotias nainen, jota syytetään hautarauhan rikkomisesta. Nainen on kiistänyt teon.

Veriteko tapahtui Pietarsaaressa helmikuussa. Esitutkinnan aikana poliisi kertoi, että miehen epäillään surmanneen vuonna 1965 syntyneen pietarsaarelaismiehen asunnossaan ja paloitelleen miehen ruumiin. Ruumiin osia löytyi jätelaatikosta ja maastosta.

Poliisi tutki tapausta murhana, mutta nimike muuttui syyteharkinnassa tapoksi. Syyttäjä ei ole kommentoinut, mistä syystä rikosnimike lieventyi.

Paloittelusurmasta epäillyllä miehellä on pitkässä rikosrekisterissään useita tuomioita teräaseella tehdyistä pahoinpitelyistä. STT:n näkemistä väkivaltatuomioista vanhin on vuodelta 2003 Kokkolan käräjiltä. Tuomion mukaan mies viilteli uhriaan teräaseella kasvoihin.

Mies on tuomittu myös tapauksessa syytetyn naisen viiltelystä.

Vaasan käräjäoikeus on varannut tapauksen käsittelyyn kaksi päivää.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot