Mainos
Mainos

Pikkupoikien tulitikkuleikki poltti talon Kotkassa

Poliisi on selvittänyt Kotkassa viikonloppuna palaneen rintamamiestalon syttymissyyn.

1940-luvulla rakennettu talo tuhoutui lauantaina rajussa tulipalossa Kotkan Sutelassa. Palon liekit oli nähtävissä erittäin kauas ja vieressä kulkevalta Valtatie 7:ltä tuli runsaasti ilmoituksia meluaidan yllä näkyvistä liekeistä.

Rajun tulipalon sammutustöitä hankaloitti pelastuslaitoksen raivausauton hydrauliikkajärjestelmän rikkoutuminen, joka esti rakennuksen purkamiseen tarkoitetun purkukouran käyttämisen. Paikalle tilattiin myöhemmin kaivinkone rakennuksen purkamiseksi.

Palo paljastui tutkinnassa tahallaan sytytetyksi. Tekijöiksi epäillään neljää alle 13-vuotiasta poikaa.

Poliisi on Yle Kymenlaakson mukaan puhuttanut kahta pojista. Pojat ovat kertoneet sytyttäneensä talon yläkerrassa patjan ja kirjoja palamaan. Kahta muuta tekijöiksi epäiltyä kuullaan myöhemmin.

Paloa oli sammuttamassa yhteensä kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä Kotkasta ja Haminasta. Paikalla oli myös kaksi ambulanssia ja poliisin partio.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme