Mainos

Poika syytti äitiä lapsilisien kavalluksesta – oikeus hylkäsi syytteen

Espoon käräjäoikeus hylkäsi hieman yli 50-vuotiaan naisen kavallussyytteen, jonka mukaan äiti olisi nostanut reilut kymmenentuhatta euroa pojan lapsilisärahoja.

Syyttäjän mukaan espoolaisäiti oli 2014-2015 nostanut siihen aikaan alaikäisen poikansa tililtä varoja viidellä eri kerralla yhteensä 10700 euroa.

Kun poika täytti 18 vuotta, hän sai tilin käyttöoikeuden ja huomasi puuttuvat varat.

Poika teki rikosilmoituksen ja syyttäjä syytti äitiä törkeästä kavalluksesta.

Tili avattu lapsilisille

Äiti kertoi, että tili oli avattu lapsilisille, kun poika oli ensimmäisellä luokalla. Silloisessa taloudellisessa tilanteessa äiti ei tarvinnut lapsilisiä jokapäiväiseen elämiseen.

Vanhemmat erosivat ja äidistä tuli opiskelija. Poika asui vuoroin isällään ja äidillään. Isä ei elatusmaksuja maksanut.

Äiti myönsi nostaneensa rahat ja maksaneensa niillä poikansa kuluja kuten elektroniikkaa, lukiokirjoja ja vaatteita.

Oikeus hylkäsi syytteet

Oikeus totesi, että lapsilisää maksetaan lapsen elatusta varten ja oikeus lapsilisän nostamiseen on lapsen vanhemmalla tai huoltajalla, jonka huollossa lapsi on.

Oikeus totesi, että äiti oli kuitenkin maksanut huomattavan määrän poikansa kuluja, vaikka poika olikin kertomansa mukaan itse maksanut osan.

Nämä menot äidillä oli oikeus kattaa pojan lapsilisästä, käräjäoikeus totesi. Sillä ei ollut merkitystä, että rahat oli ohjattu pojan tilille.

Oikeus hylkäsi syytteen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot