Mainos
Mainos

Poliisi aloittaa tutkinnan myös Sastamalan teurastamosta

Poliisi aloittaa tutkinnan Sastamalan teurastamon tapahtumista, tutkinnanjohtaja Pauli Pitkäkoski kertoo. Hän sanoo keskustelleensa aiheesta jo syyttäjän kanssa.

– Nyt odotamme lähinnä Eviralta kannanottoa, ja sitten päästään eteenpäin, Pitkäkoski sanoo. 

Ylen MOT-ohjelma esitti maanantaina videomateriaalia, jolla eläimiä kohdeltiin teurastamoilla julmasti.

Myös Paimion teurastamosta ja videon kuvanneista aktivisteista on aloitettu esitutkinta. Aktivistien tekoja tutkitaan epäiltynä salakatseluna ja -kuunteluna sekä epäiltynä julkisrauhan rikkomisena.

Tutkinnanjohtaja Teijo Ristola kertoo, että teurastamohaaran tutkinta etenee todennäköisesti helpommin kuin aktivistihaaran, koska ainakaan toistaiseksi kuvaajat eivät ole poliisin tiedossa. Teurastamojen epäiltyjä rikkomuksia tutkitaan eläinsuojelurikoksina.

Ristolan mukaan osa teurastamojen teoista epäillyistä työntekijöistä ei työskentele enää kyseisissä teurastamoissa.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme