Mainos

Poliisi epäilee: 70-vuotias mies tapettiin tieriidan takia – uhri löydettiin Porvoosta pellolta ampumaradan läheltä

Poliisi uskoo, että Porvoon Sannaisissa kuolleena löydetyn 70-vuotiaan miehen ampuminen liittyy tien käytöstä käytyyn riitaan. Mies löydettiin kuolleena lauantaina 7. lokakuuta Sannaisten ampumaradan lähellä sijaitsevalta pellolta. Miehen uskotaan kuolleen saman viikon perjantaina.

– Mies asuu ampumaradalle vievän tien vieressä, ja riita on liittynyt sen tien käyttöön. Siitä uskomme tapahtumien lähteneen liikkeelle, kertoo tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Tekoon liittyen vangittiin vuonna 1969 syntynyt mies todennäköisin syin taposta epäiltynä ja vuonna 1973 syntynyt mies lievemmällä syytä epäillä-perusteella. Poliisi jatkaa henkilöiden kuulemisia ja tekee tarkentavia tutkimuksia tapaukseen liittyen.

Uhri oli tutkinnanjohtajan mukaan ammuttu yksittäisellä kiväärityyppisen aseen laukauksella. Epäillyt ovat tienneet miehen, kuten Minkkisen mukaan aika moni muukin alueella. Lähempää tuttavuutta heidän välillään ei kuitenkaan tiedetä olleen. Minkkinen ei kommentoi, millainen suhde teosta epäillyillä miehillä on ampumarataan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot