Mainos
Mainos

Poliisi esittää Espoon pitseriapalosta epäiltyjä vangittavaksi – molemmilla rikostaustaa, omistaja kertoi uhkauksista

Poliisi esittää Espoon sunnuntaisen pitseriapalon sytyttämisestä epäiltyjä kahta miestä vangittavaksi. Espoon käräjäoikeus päättää huomenna, vangitseeko se miehet.

Pitseria Paradisen ikkunaan Espoon Leppävaarassa heitettiin sunnuntai-iltana polttopullo, ja tuli tuhosi ravintolan. Miehiä epäillään törkeästä tuhotyöstä, ja poliisi otti heidän kiinni samana iltana.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Värtisen mukaan miehillä on aiempaa rikostaustaa.

– He ovat poliisin tuttuja, Värtinen kertoo.

Hän ei halua tarkentaa, millaisista rikoksista on kyse.

Värtinen vahvistaa, että pitserian omistaja on kertonut saaneensa uhkauksia ennen paloa. Uhkauksen sisällöstä tutkinnanjohtaja ei kerro mitään.

Myös viereinen ravintola Spice Garden, jolla on Paradisen kanssa sama omistaja, oli vaarassa syttyä. Eteiseen oli jätetty toinen palava polttopullo, mutta tuli ei kuitenkaan lähtenyt leviämään.

Teon motiivista Värtinen ei kerro vielä mitään, mutta kuulusteluissa ei ole tullut viitteitä rasistisesta motiivista. Ravintoloiden omistaja on ulkomaalaistaustainen.

Pitseriassa oli syttymishetkellä noin kahdeksan ihmistä, jotka pääsivät pakenemaan takaovesta. Värtisen mukaan tila on melko pieni ja tuli on ollut lähellä ihmisiä.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme