Mainos

Poliisi: Ex-avioparin riita päättyi puukotukseen R-kioskin edessä – matka jatkui yhdessä siitä huolimatta

Ex-avioparin riita päättyi puukoniskuun Salon Halikossa torstai-iltana. Paikallisen R-kioskin edustalla sattuneen välikohtauksen jälkeen pariskunta jatkoi matkaansa yhdessä, Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa.

Ennen puukotusta halikkolaismies oli poliisin mukaan ollut liikkeellä ulkomaalaistaustaisen entisen vaimonsa kanssa.

Poliisi kertoo, että entinen aviopari oli riidellyt niin kovaäänisesti, että sivulliset olivat kiinnittäneet huomiota kaksikon erimielisyyksiin. Poliisin mukaan nainen oli riitelyn lomassa huitonut mukanaan olleella veitsellä miestä kohti. Mies puolestaan oli tehnyt ”lyönninomaisia liikkeitä” naista kohti maasta nostamallaan suurikokoisella oksalla.

Naisen kerrotaan myös heittäneen miestä kertaalleen kivellä, kuitenkaan osumatta.

Riita kärjistyi paikallisen R-kioskin edustalla, missä nainen oli poliisin mukaan kääntynyt yllättäen miestä kohti ja lyönyt tätä veitsellä rintaan.

Väkivallanteon jälkeen entinen aviopari jatkoi matkaansa tulosuuntaan yksissä tuumin, kunnes paikalle hälytetty poliisipartio tavoitti kaksikon.

Poliisin mukaan mies kuljetettiin vammansa vuoksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Hän pääsi hoidosta sairaalassa vietetyn yön jälkeen.

Poliisin mukaan molemmat välikohtauksen osapuolista ovat poliisille entuudestaan tuttuja muun muassa väkivaltarikoksista. Poliisi kertoo, että henkilöiden välienselvittelyssä on myös aiemmin käytetty teräasetta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot