Mainos

Poliisi: Kaikkien aikojen suurin korruptiotutkinta – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

MTV Uutisten tietojen mukaan Helsingin kaupungin opetusviraston turvallisuuspäällikkö Hannu Suoniemi on vangittu vakavista rikosepäilyistä.

Suoniemi vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa viime perjantaina epäiltynä törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Rikosepäilyt koskevat kymmenen vuoden ajanjaksoa 1.1.2006-31.1.2016. MTV Uutisten tietojen mukaan Suoniemen epäillään saaneen vuosien aikana jopa useiden miljoonien eurojen taloudellisen hyödyn liittyen opetusviraston tietoteknisiin hankintoihin.

Suoniemi vastasi tietohallintopäällikkönä opetusviraston tietoteknisistä hankinnoista 90-luvulta lähtien vuoteen 2016 asti. Viime vuoden alusta hän on toiminut opetusviraston turvallisuuspäällikkönä.

Tapaus on ollut jonkin aikaa Helsingin poliisin talousrikosyksikön tutkinnassa. MTV Uutisten tietojen mukaan rikoksista epäillään muitakin henkilöitä. 

Poliisi vahvistaa esitutkinnan.

– Kyse on summaltaan tiettävästi kaikkien aikojen suurimmasta korruptiotutkinnasta Helsingin laitoksella, rikostarkastaja Ismo Siltamäki sanoo.

"Olemme tietoisia väärinkäytösepäilyistä"

Helsingin opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen sanoo olevansa tietoinen Suoniemeen liitttyvistä väärinkäytösepäilyistä.

– Olemme tehneet hyvää yhteistyötä poliisin, sisäisen tarkastuksen ja oikeuspalvelun (lakimiesten) kanssa, Pohjolainen sanoo.

Pohjolainen ei kommentoi Suoniemen asiaa tarkemmin. Hän kuitenkin myöntää, että turvallisuuspäällikkö on ollut pois töistä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot