Mainos
Mainos

Poliisi: Karoliina Kesti on voinut nousta BMW:hen

Poliisi pitää mahdollisena, että yli kolme viikkoa kateissa ollut Karoliina Kesti on voinut mennä Tampereella Nokiantien varteen pysähtyneeseen BMW-henkilöautoon.

Tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi Pirkanmaan poliisilaitokselta sanoo, että kyytiin nousua pidetään mahdollisena ja poliisi pyrkii tutkinnassaan saamaan asiaan selvyyttä.

Poliisin mukaan silminnäkijän havaitsema BMV ja sen ympärillä olleiden henkilöiden liittyminen Kestin katoamiseen on tällä hetkellä keskeinen tutkintalinja.

- Emme sulje pois muita vaihtoehtoja, mutta en halua alkaa spekuloida niillä julkisuudessa enempää.

Silminnäkijän mukaan bussipysäkillä seisoneessa autossa oli sisällä kuljettajan paikalla henkilö. Auton edessä on ollut lisäksi seisomassa kaksi miestä. Hieman ennen kolmea auton edessä oli pysähtyneenä skootteri, jonka päällä on ollut tyttö.

- Poliisilla ei ole täyttä varmuutta, onko henkilö skootterin päällä Karoliina. Pyrimme saamaan siihen selkoa.

Poliisi ei ole vielä löytänyt autoa eikä poliisilla ole tietoa auton luona seisoneiden miesten henkilöllisyydestä.

Kestin maastoetsinnät lopetettiin eilen.

- Uusista maastoetsinnöistä ei ole päätetty. On mahdollista, että etsintöjä jatketaan, mutta en osaa sanoa missä ja milloin.

(MTV3)

Tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi kertoo tutkinnan etenemisestä Siina Repon haastattelussa.

Lue myös:

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme