Mainos

Poliisi kirjasi viime vuonna yli tuhat ilmoitusta epäillyistä viharikoksista – "Vain osa ilmoitetaan"

Viime vuonna Suomessa kirjattiin yhteensä 1 079 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi.

Poliisiammattikorkeakoulun mukaan vastaavia ilmoituksia oli 1 250 kappaletta vuonna 2015. Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä siis laski viime vuonna 14 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Etniseen tai kansalliseen taustaan perustuvia epäiltyjä viharikoksia poliisi kirjasi viime vuonna 831. Yleisin rikosnimike oli pahoinpitely.

Uskontoon tai vakaumukseen kohdistuvien epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi vuoden 2016 aikana 12 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Viime vuonna poliisi kirjasi 149 tällaista viharikosta. Hieman alle puolessa niistä teko kohdistui islamin uskoon.

– Nyt julkaistu tutkimus käsittelee vain poliisin tietoon tulleita epäiltyjä viharikoksia, sillä vain osa viharikoksista ilmoitetaan poliisille. On odotettavissa, että tutkintaan panostamisen myötä epäiltyjen internetissä tapahtuvien viharikosten lukumäärät kasvavat vastaisuudessa, huomauttaa tutkija Jenita Rauta Poliisiammattikorkeakoulusta. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot