Mainos

Poliisi koosti listan keväällä yleistyvistä rikosilmiöistä – varo näitä!

Itä-Uudenmaan poliisi on kolumnin, jossa muistutetaan keväisin lisääntyvistä vaaranpaikoista. Kolumnin on kirjoittanut apulaispoliisipäällikkö Pekka Partanen. MTV Uutiset koosti kirjoituksesta viiden kohdan muistilistan.

1. Hirvikolarit

Toukokuu ja alkukesä ovat hirvikolareille altista aikaa. Hirvilehmät ovat vasoneet ja karkottaneet sitä ennen ylivuotiset vasansa matkoihinsa. Juuri nämä kokemattomat eläimet muodostavat vaaran liikenteessä. Ne opettelevat elämään omillaan ilman emän ohjausta. Teiden varsilla ne katselevat ihmeissään liikennettä, eivätkä ymmärrä varoa ohikiitäviä autoja. Tiellä liikkujille vaarallisin aika on tunti ennen ja tunti jälkeen auringonnousun ja auringonlaskun. Hirvivaara- liikennemerkit kannattaa ottaa tosissaan.

2. Kerjäläiset ja kaupusteijat

Kevään myötä Suomeen ovat jälleen rantautuneet myös Itä-Euroopan maista kotoisin olevat kerjäläiset ja kaupustelijat. Ulkomaalaisia ei pidä pelätä, mutta terve realismi näiden kaupustelijoiden kanssa tulee säilyttää. Heidän tapansa kaupitella kukkia, koruja ja rihkamaa on nimittäin käynyt vuosi vuodelta aggressiivisemmaksi. 

Ihmisiä ja autoja pysäytellään, ja fyysisesti lähelle pyrkimällä tyrkytetään rihkamaa kaupaksi. Valitettavasti, päästäkseen irti kiusallisesta tilanteesta, hyväuskoiset suomalaiset ottavat esiin lompakon ja maksavat rihkaman. Joskus tilanne on johtanut lompakon ryöstämiseen. Jokainen onnistunut kaupustelutilanne ruokkii kaupustelijaa uuden tilanteen synnyttämiseen.

Älkää siis, hyvät ihmiset, ryhtykö mihinkään tekemisiin epämääräisten kaupustelijoiden kanssa, vaan väistäkää tilanne poistumalla paikalta.

3. Taskuvarkaat

Toinen valitettava ilmiö tapahtuu kauppojen kassajonoissa. Kohteina ovat useimmiten hieman iäkkäämmät henkilöt, jotka kassajonossa nostellessaan tavaroita liukuhihnalle jättävät ostoskassissa olevan lompakon ostoskärryyn vartioimatta. Röyhkeät varkaat käyttävät tilanteen sumeilematta hyväkseen. Siksi ostoskassi tai käsilaukku kannattaa pitää aina vatsan puolella. Pankkikortin tunnuslukua ei pidä koskaan laittaa pankkikortin yhteyteen lompakkoon!

4. Kiertelevät "remppamiehet"

Oma lukunsa ovat Irlannista Suomeen tänäkin keväänä ilmestyneet kiertelevät ryhmät (ns. tinkerit ja travellerit) He pyrkivät pesemään omakotitalojen kattoja lupaamalla tehdä sen edulliseen hintaan. Saatuaan etumaksun työ jätetään kesken ja porukat häipyvät.

Pihakivetysten tekeminen on toinen tarjottu palvelumuoto. Hämäävästi heillä saattaa olla käytössään aivan normaalin yrityksen merkinnöillä varustettu pakettiauto tai muuta viralliselta vaikuttavaa. Valitettavan useat huijaukset viime kesiltä ja viimeisimmät tältä keväältä ovat tosiasia. Tällaisia innokkaita kattomiehiä ei pidä päästää talonsa katolle tekemään korjausarviota tai kuntotarkastusta. Eräässäkin tapauksessa herrat levittivät itse katolle öljynsekaista ainetta osoittaakseen pesun tarpeen. Hyvä keino päästä eroon tällaisesta porukasta on ottaa puhelimen kameralla kuva niin hepuista kuin autosta.

5. Huumeet

Huumeiden tulo Suomeen on viranomaisten tekemien takavarikoiden mukaan kasvussa. Vaikea arvioida mistä tämä johtuu, mutta erääksi selitykseksi on esitetty huumevirtojen suunnan muutosta. Huumebisnes on suuren luokan taloudellista toimintaa, jossa kysyntä ja tarjonta ovat määrääviä tekijöitä, kuten missä tahansa kaupassa. Tietojen mukaan Yhdysvallat markkina-alueena on tukossa. Koska markkinat eivät siellä vedä, niin huumetuottajien tarjonta kohdistuu voimakkaammin Eurooppaan. Suomikin saa tästä osansa. Osaltaan tätä todistaa myös se, että tänä vuonna päihtymyksen takia poliisin säilöön ottamien henkilöiden hallusta on tavattu normaalia suurempia määriä huumeita. Globalisaatio tuntuu arjessa.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot