Mainos

Poliisi: Mies esitteli asetta Kirkkonummella – mahdollisesti rasistinen motiivi

Nuori mies esitteli käsiasetta sivullisille Masalan juna-asemalla Kirkkonummella myöhään lauantaina, kertoo poliisi. Rikosylikonstaapeli Hannu Kangas sanoo, ettei tilanteessa kuitenkaan epäillä tapahtuneen varsinaista uhkailua.

Tapaus sattui iltayhdentoista aikaan. Sen jälkeen epäilty oli lähtenyt juosten junaradan vartta pitkin kohti Kirkkonummen keskustaa.

Tuntomerkkeihin sopiva mies tavoitettiin piakkoin Piennarkujalta. Ampuma-aserikoksesta epäilty mies otettiin kiinni, mutta hänet on sittemmin päästetty vapaaksi.

Poliisi kertoo, että asemalla oli ollut muun muassa ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Noin 20-vuotiasta kirkkonummelaista epäiltyä kuulusteltiin useita kertoja. Poliisi pitää mahdollisena rasistista motiivia. Miehellä ei ollut aseeseen lupaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot