Mainos

Poliisi päätti tarkastaa motoristin kunnon: Hurja takaa-ajo, naisen loukkaantuminen ja kasa rikosepäilyjä

Itä-Uudenmaan poliisilaitos kertoo Porvoossa käynnistyneestä moottoripyöräilijän takaa-ajosta.

Siviilimallisella poliisiautolla liikkeellä ollutta poliisipartiota vastaan ajoi eilen Porvoon Eestinmäessä moottoripyörä, jonka kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden partio päätti tarkistaa.

Moottoripyörän kyydissä oli kuljettajan lisäksi matkustaja. Poliisipartion havaittuaan moottoripyörän kuljettaja kiihdytti voimakkaasti ja lähti ajamaan poliisipartiota karkuun.

Pakomatka jatkui Eestinmäestä Mannerheiminväylän kautta Tolkkisiin. Poliisista kerrotaan, että moottoripyörän kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta ja vaaransi liikennettä usealla eri tavalla pakomatkansa aikana.

Tehtävään oli liittyi useampi poliisipartio ja lopulta moottoripyörän kuljettaja tavoitettiin moottoripyörän kaaduttua hiljaisessa vauhdissa. Moottoripyörän kuljettajaksi ilmeni paikallinen, vuonna 1983 syntynyt mies. Kyydissä ollut naismatkustaja loukkaantui moottoripyörän kaatumisen yhteydessä.

Ilmeni, että mieskuljettaja oli päihtynyt ja häneltä puuttui vaadittava ajo-oikeus.

Mieskuljettaja otettiin poliisin säilöön. Poliisin mukaan häntä epäillään törkeästä liikenneturvan vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvorikkomuksesta sekä vammantuottamuksesta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot