Mainos
Mainos

Poliisi paljasti venäläisten johtaman paritusringin – parittaja otti puolet prostituoitujen rahoista

Helsingin poliisi on paljastanut laajan venäläisten organisoiman paritusringin. Ringin keskeisenä henkilönä toiminut venäläisnainen on vangittu epäiltynä törkeästä parituksesta. Asiasta kerrotaan tämän illan Rikospaikka-ohjelmassa.

Poliisin esitutkinnan mukaan paritusrinki toimi tammikuusta 2016 elokuuhun 2017 asti, jolloin paritustoimintaa johtanut nainen otettiin kiinni.

Nainen oli värvännyt Venäjältä naisia prostituoiduiksi ja tehnyt heidän kanssaan kuukausittain matkoja Suomeen. Naisen alaisuudessa oli kerrallaan 1-7 naista, jotka toimivat aina viikon-kahden ajan prostituoituina Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella.

Nainen oli itse laittanut ilmoitukset nettiin ja järjestänyt prostituoiduille asunnot ja hotellihuoneet, joissa nämä myivät seksipalveluja. Kun asiakkaat soittivat suomalaiseen numeroon, nainen toimi myös operaattorina ja ohjasi asiakkaat prostituoitujen luokse.

80 000 euron rikoshyöty

Valmistumassa olevan esitutkinnan mukaan paritusrinkiin kuului yhteensä noin 15 prostituoitua.

Vangittuna olevan venäläisnaisen epäillään saaneen paritustoiminnasta noin 80 000 euron rikoshyödyn. Hän otti prostituoidun tuloista puolet itselleen. Eli jos seksipalvelun hinta oli 100 euroa, parittaja vei siitä 50 euroa.

Poliisilla on työn alla useita muitakin paritusverkostoja.

Rikospaikka MTV3-kanavalla keskiviikkoiltaisin klo 22.40. Katso koko ohjelma tästä.


Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot