Mainos
Mainos

Poliisi selvittää autoja ruhjoneiden metallipalkkien omistajaa – tunnistatko nämä omaksesi?

Kaksi henkilöautoa törmäsi maanantai-iltana noin kello 17.45 kahteen metallipalkkiin Valtatie 14:llä Punkaharjun Tuunaansaaressa.

Autojen renkaita puhkesi ja toisesta laukesi turvatyyny, mutta henkilövahingoilta vältyttiin uhkaavasta tilanteesta huolimatta.

– (Kyseessä oli) vaarallinen tapahtuma sinällään, olisi voinut käydä pahemminkin, toteaa vanhempi rikoskonstaapeli Sari Laukkanen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Noin 1,5 metriä pitkien ja noin 15 senttimetriä leveiden palkkien päätyminen tielle on kuitenkin mysteeri, kuten myös niiden omistaja. Poliisi toivookin vihjeitä metallipalkkien historiasta ja mahdollisesta omistajasta.

Yllättävän painavia

Poliisin mukaan palkit voivat olla esimerkiksi kaiteissa käytettäviä, mutta lähistöltä ei kaiteita ole puuttunut. Palkit ovat myös yllättävän painavia, joten irti lähteminen ja kulkeutuminen tielle ovat epätodennäköisiä.

– Olisiko jostain kuormasta tippunut, se nyt ensimmäisenä tuli mieleen, Laukkanen pohtii palkkien tarinaa.

Jotain vinkkejä palkkien osalta on jo tullutkin, mutta ne ovat Laukkasen mukaan olleet suuntaa-antavia.

Vihjeet palkkien historiasta voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295415232.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot