Mainos
Mainos

Poliisi taltutti baaritappelun kaasusammuttimella – sivullinen äityi antamaan kitkerää palautetta

Kankaanpään poliisi joutui puuttumaan viime yönä kahden miehen ravintolatappeluun Satakunnassa.

Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että miehet nujakoivat nyrkein Kankaanpään keskustassa sijaitsevan ravintolan ulkopuolella aamuyöllä noin kello neljältä.

Toinen tappelija rauhoittui ja lopetti toimintansa poliisipartion tullessa paikalle, mutta toinen pukari ei välittänyt poliisipartion saapumisestakaan, vaan jatkoi tappelukumppaninsa hakkaamista nyrkeillä pään alueelle.

Poliisi joutui käyttämään kaasusumutinta tilanteen rauhoittamiseksi.

"Tätäkö me kankaanpääläiset toivomme"

Erikoista tilanteessa oli poliisin mukaan se, että yksi paikalla olleista ihmisistä tuli arvostelemaan poliisin toimintaa ja uhoamaan virkatehtävää suorittavalle poliisipartiolle. Poliisin mukaan hän oli todennut poliisien olevan "rohkeita kavereita, kun uskaltavat tulla tänne kahdestaan."

Poliisi kysyykin, olisiko ihmisillä peiliin katsomisen paikka.

– Onko tämä se henki, jota me kankaanpääläiset haluamme ja toivomme itseämme ja toisiamme kohtaan? Poliisipartio suoritti virkatehtävää, joka sille lain mukaan kuuluu. Tällä kertaa kokeneen poliisipartion toiminta, kaasusumutin ja kylmä ilma hoiti tilanteen ilman suurempia loukkaantumisia, Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa todetaan.  

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme