Mainos

Poliisi tavoitti setelien sieppaajan Kokkolasta

Poliisi on tavoittanut eri puolilla maata kauppojen kassoista seteleitä siepanneen miehen Kokkolasta. Poliisin mukaan mies on napannut rahaa ainakin 30 liikkeen kassoista yhteensä yli 10 000 euroa.

Ensimmäiset ilmoitukset noin 40-vuotiaan ulkomaalaisen miehen tekemistä sieppauksista tulivat poliisille 12. elokuuta Hämeenlinnasta. Sen jälkeen mies on liikkunut ensin Itä-Suomessa ja sitten Pohjois-Pohjanmaalla. Mies on havaittu myös Varsinais-Suomessa. Viime viikolla hän palasi jälleen Pohjois-Suomeen.

Mies on kertonut kassoilla keräävänsä 20 ja 50 euron rahoja, joiden sarjanumero alkaa tietyllä kirjaimella. Kassan tarkastaessa seteleitä mies on itsekin mennyt selaamaan niitä. Myöhemmin kassaa laskettaessa on käynyt ilmi, että rahaa puuttuu.

Mikäli jollakin kaupalla on jäänyt tekemättä rikosilmoitus vastaavasta tapauksesta, poliisi pyytää ilmoittamaan asiasta kotikunnan poliisilaitokselle.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot