Mainos

Poliisi Tesoman pahoinpitelystä: Yksi epäillyistä soitti – tulee kuulusteluun huomenna

Poliisi julkaisi perjantaina kuvan pahoinpitelystä epäillystä nuorisokolmikosta sekä maassa makaavasta uhrista. Kuvan julkaiseminen poiki runsaasti vinkkejä.

– Yksi epäillyistä soitti meille, ja hän tulee huomenna kuulusteluun. Hän on ollut yhteydessä tutkijoihin, rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo MTV Uutisille. 

Poliisi tiedotti 4.8.2014 Tesomalla tapahtuneesta pahoinpitelystä kuvien kera vasta perjantaina. Poliisi sai sähköpostilla kuvan pahoinpitelystä epäillystä kolmikosta ja maassa makaavasta uhrista sen jälkeen, kun viimeisin dna-keräys tehtiin alueella 30.11. Kyseinen pahoinpitely ei ollut aiemmin poliisin tiedossa.

– Saimme kuvat vasta tuolloin. Todistaja on varmaan niitä aiemmin yrittänyt laittaa, mutta ne eivät ole tulleet perille. Nyt hän halusi varmistaa, että kuvat tulivat perille. Aika paljon olemme saaneet uusia vihjeitä pitkänkin ajan takaa, joten ei tämä sinänsä ole yllättävää, Kinnunen sanoo.

Maassa makaava uhri, noin 50-vuotias mies, ei ole ilmoittautunut poliisille.

– Uskon, että tämä juttu selviää viikon aikana.

Pahoinpitely tapahtui lähellä sitä paikkaa, jossa 40-vuotias perheenisä murhattiin joulukuun 28. päivä vuonna 2014. Murhatapauksen tuoreimman todistajan mukaan huppareihin pukeutunut kolmikko juoksi Käräjätörmällä murhailtana ennen puoltayötä.

Kinnunen sanoo, että Tesoman murhaa ja pahoinpitelyä tutkitaan erillisiä juttuina.

Kaksi vuotta sitten joulukuussa Tesomalla murhattiin noin 40-vuotias mies. Epäilty tekijä tai tekijät ovat edelleen tavoittamatta:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot