Mainos
Mainos

Poliisi varoittaa Helsingin taskuvarkaista – röyhkeät varkaat käyneet turistien repuilla

Helsingin poliisi sai tiistaina useita ilmoituksia taskuvarkauden yrityksistä keskustassa.

Poliisin mukaan kolme henkilöä oli käynyt turistien repuilla Rautatientorilla, mutta he eivät olleet kuitenkaan näköhavaintojen perusteella saaneet anastettua mitään.

Tapauksesta ilmoittanut mies otti vartijoiden kanssa yhden taskuvarkauden yrityksestä epäillyn kiinni ja he pitivät epäiltyä paikallaan poliisien paikalle tuloon saakka.

Todistaja kertoi, kuinka hän oli nähnyt naisen laittaneen käden turistin reppuun samaan aikaan, kun porukan kaksi miestä oli peittänyt näkyvyyden ulkopuolisilta. Todistaja oli lähtenyt seuraamaan epäiltyjä ja sai yhden heistä pysähtymään. Kaksi muuta juoksivat pakosalle.

Pari tuntia myöhemmin poliisille tuli toinen ilmoitus keskustasta tavaratalon myymälän työntekijöiltä. Työntekijät olivat seuranneet kolmea taskuvarasta Aleksanterinkadulla. He osoittivat epäillyt poliisipartiolle, ja partio nappasi kolme taskuvarkauden yrityksestä epäiltyä kiinni.

Työntekijät kertoivat, kuinka olivat havainneet kolmikon seuranneen turistiryhmiä ja kulkeneen heidän lähellään. He havaitsivat myös kuinka yksi miehistä oli laittanut kätensä erään turistin laukkuun.

Poliisi kehottaa ihmisiä valppauteen Helsingin keskustassa liikuttaessa. Kesän aikaan poliisi on ottanut taskuvarkaita kiinni jo muun muassa Senaatintorilla, Rautatientorilla, Kauppatorilla, Uspenskin katedraalilla ja Kampissa.

– Vaikka taskuvarkauksia kirjataankin Helsingissä vuoden ympäri, voi sanoa, että nyt on taskuvarkaiden sesonkiaika. Taskuvarkaat pyörivät väentungoksessa ja siellä missä turistitkin ovat.  Taskuvarkauksista on ilmoitettu myös julkisissa liikennevälineissä, lähinnä raitiovaunuissa, lähijunissa ja busseissa, kertoo rikoskomisario Jouni Jokinen Helsingin poliisilaitokselta. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme