Mainos

Poliisi varoittaa vanhempia vaarasta: Todennäköisesti lapset asettaneet rautatiekiskoille tavaroita Lappeenrannassa

Poliisi tutkii tapausta, jossa rautatiekiskoille oli asetettu kiviä sekä muuta tavaraa Lappeenrannassa.

Poliisille ilmoitettiin sunnuntaina alkuillasta, että rautatien kiskoille oli asetettu nyrkin kokoisia kiviä, tietokoneen hiiri sekä vanha matkapuhelin.

Esineet havainnut ihminen poisti tavarat kiskoilta ja ilmoitti asiasta sen jälkeen viranomaisille. Poliisin mukaan paikan ohi ajoi juna vain viisi minuuttia esineiden poistamisen jälkeen.

Poliisi tutkii asiaa raideliikenteen häirintänä. Poliisin mukaan teko on erittäin harkitsematon, ja vaarantaa junaturvallisuutta. Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että teko vaikuttaisi lasten metkulta.

Poliisi toivoo vanhempien valistavan lapsia siitä, miten vakavia seurauksia junan suostuminen raiteiltaan voisi aiheuttaa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot