Mainos

Poliisilla ei tiedossa epäiltyjä, jotka olisivat rikkoneet Huhtasaaren ikkunat – "Valokuvan perusteella on lyöty jollakin"

Isännöitsijä teki myös aiemmasta töherryksestä rikosilmoituksen.

Poliisilla ei ole tiedossa epäiltyjä, jotka olisivat rikkoneet presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren (ps.) kodin ikkunat. Huhtasaaren kodin ikkunoita oli rikottu perheen joululoman aikana. Isännöitsijän tekemän rikosilmoituksen mukaan ikkunat oli rikottu perjantaina, poliisi kertoo.

Poliisin mukaan ikkunoita on valokuvan perusteella lyöty jollakin, mutta sisemmät lasit eivät ole rikkoutuneet.

– Näyttäisi siltä, että mitään ei ole heitetty läpi. Poliisi ei kuitenkaan ole käynyt paikalla, joten ei ole tietoa, onko ikkunan välissä esimerkiksi kiveä, sanoo tutkinnanjohtaja Tapio Rantanen.

Huhtasaari kertoi Satakunnan Kansalle huomanneensa tapahtuneen perjantaina iltapäivällä palatessaan Sveitsistä, jossa oli perheensä kanssa viettämässä joulua. Poliisilla ei ole arviota myöskään teon mahdollisesta motiivista.

– En vielä tiedä, onko tarvetta käydä paikalla tutkimassa. Ehkä ikkuna on jo korjattu, Rantanen sanoo.

Hänen mukaansa kyse on lievästä vahingonteosta tai vahingonteosta. Kun kyse on presidenttiehdokkaan kodista, Rantasen mukaan asiaan pitää suhtautua vakavasti, mutta paikallispoliisi ei ryhdy erityistoimiin ilman erillistä pyyntöä.

Aiempi tutkinta keskeytetty

Huhtasaari sanoi Satakunnan Kansalle saaneensa aiemmin myös epäasiallisia viestejä.

– Joulukuun alussa talon seinään oli spreijattu "homohuora". Siihen on nyt jo maalattu päälle. Tämä rikkoo kaikki rajat, kun kotiin tunkeudutaan, Huhtasaari sanoi perjantaina lehden verkkosivuilla.

Rantasen mukaan isännöitsijä teki myös tuolloin rikosilmoituksen, mutta ilmoituksesta ei selvinnyt, kenen kodista oli kyse. Rantanen sanoo, että hänen käsittääkseen tuon tapauksen tutkinta on keskeytetty.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot