Mainos

Poliisi: Kaksi kuollut Turun puukotuksessa – Torilla olleet puolustivat uhreja ja ajoivat epäiltyä pois

Poliisi on järjestänyt tiedotustilaisuuden Turun tapahtumista.

Turun keskustassa puukotettiin ainakin kahdeksaa ihmistä, joista kaksi on kuollut, kertoi poliisi tiedotustilaisuudessa. 

Turun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkärin mukaan sairaalaan saapui yhteensä yhdeksän haavoittunutta, joista yksi kuoli. Viranomaiset eivät ole vielä kommentoineet tapahtumien tarkempaa kulkua, esimerkiksi sitä, missä toinen uhreista oli kuollut.

Uhrit olivat aikuisia.

Poliisi kertoi ampuneensa epäiltyä tekijää reiteen vain kolme minuuttia hälytyksestä, kello 16.05. 

Poliisin mukaan epäiltyjä on todennäköisesti yksi, mutta ei vahvista asiaa. Poliisista todetaan, että poliisin pitää saada 100 prosentin varmuus, ennenkuin voidaan sanoa, että tilanne on ohi.

Epäilty nuorehko mieshenkilö

Epäilty on nuorehko, ulkomaalaistaustaiselta näyttänyt mies ja hän on parhaillaan poliisin hallussa.

Epäilty oli puukottanut kahta henkilöä Turun Kauppatorilla. Tämän jälkeen hän oli edennyt Puutorille, jossa hän oli puukottanut useita henkilöitä.

Sisäministeri Paula Risikon mukaan epäillyn henkilöllisyyttä ei ole vielä pystytty vahvistamaan. Hän on parhaillaan sairaalassa hoidettavana ja poliisi pyrkii jututtamaan häntä lähiaikoina.

Krp:n mukaan tiedossa ei ole, että epäillyllä olisi ollut mukanaan muuta kuin veitsi.

Torilla olleet puolustivat uhreja

Poliisi vahvisti tiedotustilaisuudessa, että torilla olleet ihmiset puolustivat uhreja ja ajoivat epäiltyä pois.

Poliisi aikoo tutkia torilla olevien valvontakameroiden materiaalia ja silminnäkijäiden kuvaamaa materiaalia. 

Poliisista ei vielä tässä vaiheessa osata sanoa, onko kyse terrorismista.

Poliisista kerrotaan, että lähiaikoina poliiseja tullaan näkemään normaalia enemmän.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot