Mainos

Poliisin tietoon tuli ensi kertaa rasistinen, vihamotiivin sisältävä murha

Poliisiammattikorkeakoulun viime vuotta koskeneessa viharikosselvityksessä ilmeni ensimmäinen epäilty vihamotiivin sisältävä murha. Motiivia epäiltiin rasistiseksi.

Tekijänä oli etniseen vähemmistöön kuuluva henkilö ja uhrina kantaväestöön kuuluva henkilö, ja epäilty vihamotiivi oli rasistinen. 

Ensimmäinen epäilty vihamotiivin sisältävä henkirikos tuli poliisin tietoon vuonna 2012, jolloin rikosnimikkeenä oli tappo.

– Vaikka kyseessä ovat ensimmäiset poliisin tietoon tulleet vihamotiivin sisältävät henkirikokset, ilmiöstä ei vielä voi puhua, sanoo tutkija Tero Tihveräinen tiedotteessa.

Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä pysyi kaikkiaan suunnilleen edellisvuoden tasolla. Viime vuonna kirjattiin 822 rikosilmoitusta, jotka luokiteltiin epäillyiksi viharikoksiksi tutkimuksessa.

Suurin osa rikosilmoituksista sisälsi jälleen rasistisia piirteitä, ja yleisin rikosnimike oli pahoinpitely.

Tekojen motiivina voi olla myös vihamielisyys esimerkiksi uhrin vammaisuutta tai elämänkatsomusta kohtaan.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot