Mainos
Mainos

Poliisin tutkinta Houtskarin autovainajista valmis – Mies haki naisen töistä, haulikon kotoaan ja ajoi saareen

Poliisi on saanut henkirikostutkinnan valmiiksi viime joulukuisessa tapauksessa, jossa kaksi vainajaa löydettiin autosta Houtskarissa Saverkeitin saarella. 

Poliisi epäili että toinen vainajista, vuonna 1987 syntynyt mies, olisi surmannut autosta löytyneen vuonna 1962 syntyneen naisen. Tekoa tutkittiin rikosnimikkeellä tappo.

Esitutkinnassa selvisi, että parivaljakko oli poistunut naisen työpaikalta yhdessä naisen asunnolle. Mies oli käynyt omalla asunnollaan hakemassa luvallisen haulikon, jonka jälkeen hän oli hakenut naisen kyytiinsä ja he olivat ajaneet Saverkeitin saarelle.

Poliisi on pystynyt selvittämään, että mies on ampunut naisen. Ampumisen jälkeen mies on lähettänyt läheisilleen tekstiviestejä, joiden jälkeen hän on ampunut myös itsensä.

Epäselvää on, miksi mies oli hakenut haulikon ja miksi hän oli ampunut naisen. Poliisin mukaan ainakin alkoholilla on ollut osuutta asiaan.

Asia ei etene syyteharkintaan, koska rikoksesta epäilty on kuollut.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme