Mainos

Poliisiylijohtaja Kolehmainen: ”Olen huolissani yhteiskuntarauhan rikkoutumisesta"

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on huolissaan kansallisesta eheydestä ja sen rikkoutumisesta.

– Se on ollut vuosikymmeniä meidän voimavaramme, hän sanoo.

Keskiviikon Rikospaikan ns. ampumaratahaastatteluissa päälliköillä oli mahdollisuus ottaa esiin myös asioita, jotka heitä huolettavat tai ovat muuten ajankohtaisia.

– Nyt haetaan ristiriitaisuutta yhteiskuntaan. Ollaan jonkun liikkeen puolella tai sitä vastaan, ja sitä kautta kanavoidaan väkivaltainen käyttäytyminen. Siitä olen hiukan huolissani, että alkaako yhteiskuntarauha jo vaarantua tässä lähitulevaisuudessa.

Kolehmaisen mukaan esimerkiksi viime talvena rautatientorin mielenosoituksissa tilanne oli herkkä ja poliisi onnistui estämään yhteenotot toiminnallaan.

Kolehmainen ihmettelee myös yksittäisten poliisien maalittamista sosiaalisessa mediassa.

– Nyt se on tullut ihan kenttäpartioiden arjeksi. Siellä kuvataan kännyköillä ja laitetaan nauha someen.

Katso Rikospaikka-ohjelma:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot