Mainos

Poliisiylijohtaja Paatero: Yksi karhu riittää

Poliisilaitoksilla pitäisi olla valmius koota nopeasti toimintaryhmiä vaativiin tilanteisiin. Karhu-ryhmän kaltaisten muiden erikoisryhmien perustaminen Suomeen ei kuitenkaan poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan ole tarpeellista.

- Poliisi on kriisiorganisaatio, joka pystyy nostamaan valmiuttaan ja toimimaan aina tilanteen edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi Kauhajoen koulusurman kaltaisissa tapahtumissa ei voida odottaa erikoisjoukkoja paikalle, vaan on toimittava mahdollisimman nopeasti. Ensitoimista vastaa ensimmäisenä paikalle tullut partio, Paatero toteaa Poliisi-lehden verkkosivulla julkaistussa blogissaan. Linkki Paateron blogiin.

- Kaikilla perushälytyspartioilla on siis oltava riittävä koulutus ja varustus yllättäviinkin tilanteisiin. Toiminta kriisilanteissa on poliisille normaalia ja jokapäiväistä, Paatero korostaa.

Poliisiylijohtaja kertoo, että on myös harjoiteltu vaativaa poliisitoimintaa esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa terroristit ovat kaapanneet laivan

Paateron mukaan Karhu-ryhmän toimintaa on tarkoitus kehittää. Tätä varten on perustettu työryhmä, jonka toimikausi on kuluva vuosi.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot