Mainos

Pomarkun perhesurman motiivi jäänee täydelliseksi mysteeriksi

Poliisi on lopettelemassa Pomarkun perhesurman tutkintaa. Asiaa tutkineen ylikonstaapelin Heikki Kulmalan mukaan teon motiivi on kaikille täysi mysteeri.

Hänen mukaansa näyttää sille, ettei motiivi selviä ollenkaan.

– Motiivi on edelleenkin hämärän peitossa ja saattaa ollakin, että todellinen motiivi jää salaisuudeksi. Ei ole mitään yksittäistä syytä sille, mikä on aiheuttanut tämän hirveän teon. Se on läheisillekin täysi mysteeri, Kulmala kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa poliisi suorittaa lähinnä enää hieman teknistä tutkintaa. "Taktinen tutkinta" on jo lopetettu. Hän arvelee, että tutkinta saadaan lopullisesti päätettyä syyskuun aikana.

Perheenisä ja kolme pientä lasta löydettiin kuolleena perheen kotoa Pomarkussa juhannusviikolla. Isän epäillään surmanneen lapsensa ja itsensä. Järkyttävän löydön teki perheen äiti, joka tuli kotiin perheen neljännen lapsensa kanssa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot