Mainos
Mainos

Porin vappurähinöinnistä epäillyt vapaalle jalalle

Porin vappurähinöinnistä epäillyt on päästetty vapaiksi kuulustelujen jälkeen, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Heidän epäillään häirinneen vasemmistoliiton vappupuhetilaisuutta torilla. Yleisön sekaan viskattiin katolta merkinantosavu.

Poliisin mukaan epäillyt ovat osin myöntäneet tapahtuneen. Tapausta tutkitaan järjestysrikkomuksena ja vaaran aiheuttamisena. Yhtä epäiltyä epäillään lisäksi toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.

Poliisi otti Porin tapahtumista epäiltyinä kiinni kaikkiaan seitsemän ihmistä. Yksi heistä on poliisin mukaan porilainen, muut Turusta ja pääkaupunkiseudulta. Tutkinta jatkuu vielä teknisellä tutkinnalla ja eri henkilöiden kuulemisella.

Satakunnan Kansan tietojen mukaan toritilaisuutta häiriköineet olisivat taustaltaan Suomen vastarintaliikkeen uusnatseja. Poliisi ei tiedotteessaan kommentoi epäiltyjen taustaa.

Tampereella pari mielenosoittajaa sai vappuna sakkoja virkamiehen vastustamisesta. Poliisin mukaan ketään ei otettu kiinni.  

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme