Mainos

Prostituoitu Saara: Seksiä Jari Aarnion kanssa oli olohuoneessa ja keittiön pöydän ääressä

Helsingin hovioikeudessa on kuultu iltapäivällä prostituoituna toiminutta Saaraa, jonka kertomus sisäministeriössä vaikutti Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion toiminnan tutkimiseen.

Saaran mukaan Aarnion tapaamishalun syy oli suuseksi. Saaran mukaan Aarnio kävi hänen luonaan viikoittain yleensä kello 12–16 välillä, koska välillä Aarnion täytyi esimerkiksi jonkun viestin takia lähteä nopeasti.

– Seksiä oli olohuoneessa ja keittiön pöydän ääressä. Olohuoneessa oli musta nahkainen tuoli, Saara sanoo.

Nahkatuoli on ollut Aarnion virka-aikana harrastetun seksin kannalta polttopisteessä, koska siitä on löytynyt spermaa ja Aarnion DNA:ta. Syyttäjällä ja puolustuksella on eriävä näkemys siitä, onko myös siemenneste Aarnion. Aarnio kiistää virkasuhteen aikana tapahtuneen seksin.

– Täydellistä selvitystä (Aarnion siemennesteestä) ei ole ainakaan puolustuksen käsityksen mukaan saatu, asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi.

Syyttäjä Mikko Männikkö puolestaan ei usko esimerkiksi Aarnion hikeä joutuneen spermatahrasta otettuun näytteeseen.

– Nyt käsitellään jotain aivan mikroskooppista mahdollisuutta, että kyse ei olisi Jari Aarnion siemennesteestä.


"Ehdotti palkkioksi 500:aa euroa"

Saaran mukaan Aarnio myötävaikutti siihen, että hän aloitti prostituoidun ammatin. Saaran mukaan Aarnio keräsi häneltä säilöön 500 euron setelit, koska ne olisivat muuten herättäneet liikaa huomiota.

– Aarnio sanoi, että hän tarvitsee 500 euron seteleitä, koska kerää niitä, Saara sanoi.

Saaran mukaan Aarnio oli myös ehdottanut 500 euron taksaa.

– Jokaisella tapaamisella meillä oli seksiä. Riippumatta siitä, olinko kipeä tai oliko multa hammas poistettu hammaslääkäristä.

Saaran mukaan Aarnio myös saneli ensimmäisen ilmoituksen, jolla Saara haki asiakkaita.

– Olen: näyttävä, vaalea, isot rinnat, pieni perse, tasokas, taitava ja kypsä, Saara kertoi ilmoitustekstin sisällöksi.

Aarnion puolustus pitää koko tarinaa seksistä tai myötävaikuttamisesta siihen sepitteenä. Puolustus on pyrkinyt muun muassa kyseenalaistamaan Saaran kertomusten luotettavuutta vetoamalla esimerkiksi tämän aiemmin tekemiin rikosilmoituksiin.

Lisäksi kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) sanoi puolustuksen todistajana, että esimerkiksi Saaran rikollisuudesta antamat tiedot eivät aina pitäneet paikkaansa. Ennen kansanedustajan uraansa Tolvanen toimi Helsingin väkivaltarikosyksikön johtajana.

Käräjäoikeus katsoi aiemmin Aarnion syyllistyneen virkarikokseen työajalla harrastetun seksin ja rahojen käsittelyn vuoksi.


Hovivaiheen panoksena 10 vuoden tuomio käräjiltä

Koko hovivaiheen panoksena Aarniolla on 10 vuoden vankeustuomio muun muassa törkeistä huume- ja virkarikoksista, joista hänet käräjillä tuomittiin. Käräjäoikeuden mukaan Aarnio muun muassa piti hallussaan puhelimia, joilla pyöritettiin satojen kilojen huumekauppaa.

Aarnion mukaan puhelimet olivat poliisin yhteyspuhelimia tietolähteisiin.

Aarnio kiistää rikokset. Hän sanoi STT:lle elokuussa, että puolustus saattaa avata tietolähdetoimintaa hovivaiheessa lisää. Tämä edellyttäisi, että kaikki jutun syytetyt eivät pääsisi tällöin saliin.

– Hovioikeudessa pystytään ehkä kertomaan duunista tarkemmin, jos hovioikeus järjestää sellaiset olosuhteet tietolähdetoiminnasta kuulemiseen, että siellä ovat ainoastaan oikeat ihmiset paikalla. Jos ei järjestä, niin silloin tämä ei tästä paljon lihavoidu, Aarnio sanoi tuolloin.

Aarniolla on jo kolmen vuoden lainvoimainen tuomio seurantalaiteyhtiö Trevocin haarasta. Hovioikeuden tuomion mukaan hänellä oli kaksoisrooli yhtiössä ja sen laitteita ostaneessa Helsingin poliisissa. Oikeus piti omistusjärjestelyjä salattuina ja totesi, että mukana oli United Brotherhoodin ex-pomo Keijo Vilhunen.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot