Mainos
Mainos

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva huolissaan ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökaupoista: "Turun saaristo on strategisesti merkittävä alue"

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva pitää Turun saaristoa Suomen huoltovarmuuden kannalta merkittävänä alueena. Kanerva kiirehtisi ulkomaalaisten maakauppoja koskevaa lakiesitystä. 

KRP:n jättioperaatio Turun saaristossa on yhä käynnissä. Poliisi on tehnyt kotietsintöjä viikonlopun aikana noin 17 eri kohteeseen saarissa ja mantereella. 

KRP on kertonut operaation liittyvän puoli vuotta sitten käynnistyneeseen talousrikostutkintaan, jossa suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä.

KRP ei ole vahvistanut yrityksen nimeä, mutta operaation on oletettu liittyvän venäläistaustaiseen Airiston Helmi Oy:hyn. 

MTV Uutiset haastatteli Turussa asuvaa Ilkka Kanervaa tänään iltapäivällä. Kanerva sanoo, että Keskusrikospoliisin suuroperaatio näkyy Saaristomerellä ja puhuttaa paikallisia. 

Airiston Helmi on noussut tutkinnan yhteydessä otsikoihin, ja se on ollut aiemminkin julkisuudessa. Kuinka paljon siellä puhutaan siitä, että tämä tutkinta liittyisi kyseiseen yritykseen?

– Toki siitä puhutaan, kieltämättä, mutta aina puhutaan. Olettamuksilla ihmiset tekevät asioista mielenkiintoisia. Minulla ei ole sellaista varmuutta kaikista yksityiskohdista, että kykenisin vahvistamaan sen, että kyse on nimenomaan kyseisen yrityksen ympärillä olevasta tutkinnasta.

Turun saaristossa on strategisesti merkittäviä alueita. Kuinka vakavana pidätte tilannetta? 

– Jos ajatellaan sotilaallisesti strategisia kohteita Turun saaristossa, niiden ympärillä on käyty viime vuosina keskustelua siitä, millaisia manöövereitä siellä on toteuttu.

– Ne ovat johtaneet siihen, että viime hallitusneuvotteluissa totesimme, että tätä asiaa pitää Suomessa valmistella säädöspohjaisesti, jotta meillä on selvät nuotit sen varalle, jos näihin sisältyisi turvallisuuden kannalta olennaisia riskejä.

– Sitä lainsäädäntöä odotetaan eduskuntaan saapuvaksi tuota pikaa.

Mikä on tilanne lakiesityksen osalta, joka rajoittaisi ulkomaalaisten tekemiä maakauppoja? Saadaanko se vielä tällä hallituskaudella?

– Olen saanut puolustusministeriltä sen käsityksen, että hän tuo sen eduskunnan käsiteltäväksi tässä syksyn mittaan. Totta kai siinä on neuvoteltavia kohtia, mutta sen parempi, mitä nopeammin asia saadaan neuvottelujen kohteeksi ja toteutettua lainsäädäntötasolla.

Miksi on tärkeää, että ulkomaalaisten tekemiä maakauppoja voitaisiin rajoittaa jollain tavalla?

– Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta on aihetta varautua siihen, että tällaisia maa-alueita ja/tai kiinteistöjä voitaisiin jollain tavalla käyttää meidän oman puolustuksemme, oman sotilaallisen suorituskykymme heikentämiseksi. Sitä me emme luonnollisesti voi sallia.

Kuinka haavoittuvainen Turun saariston alue on, jos mietitään omistusoikeuksia?

– Se on huoltovarmuutemme kannalta kaiken a ja o. Meidän meriyhteytemme ovat huoltovarmuutemme tae. Yhteytemme länteen ovat välttämättömyys meidän huoltovarmuutemme takaamiseksi kriisin olosuhteissa.

Onko ulkomaalaisten jo nyt Suomessa tekemissä maa- ja kiinteistökaupoissa huolestuttavia kohteita?

– Henkilökohtaisesti näen, että näissä asioissa on syytä olla tarkkana. Meillä ei ole varaa siihen, että yhtäkkiä löytäisimme itsemme tilanteesta, johon emme ole osanneet toiminnallisesti varautua.

Pystytäänkö mahdollisella tulevalla lain muutoksella kitkemään näitä suurimpia ongelmakohtia?

– Se on tämän lainsäädännön nimenomainen tarkoitus, että niihin voidaan tarvittaessa puuttua, jos ne ovat Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta strategisia kohteita.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme