Mainos
Mainos

Raaseporin murha: Epäilty todennäköisesti kuollut – surmasi entisen seurustelukumppaninsa teräaseella

Raaseporin Tammisaaren epäillyn murhan uhri ja rikoksesta epäilty olivat parikymppisiä, poliisi kertoo. Heillä on aikaisemmin ollut seurustelusuhde, joka poliisin tietojen mukaan kuitenkin oli päättynyt.

Uhri löytyi poliisin mukaan omasta asunnostaan tiistaina. Epäilty rikos tapahtui samana päivänä noin iltakymmeneltä. Tekijäksi epäilty mies poistui poliisin mukaan asunnosta myöhemmin illalla. Poliisi kertoo, että se päätti "tiettyjen seikkojen" takia tarkistaa asunnon, josta uhri löytyi kuolleena.

Uhri on poliisin mukaan kuollut ulkoisen väkivallan seurauksena ja teossa käytettiin teräasetta.

Poliisi etsi keskiviikkona epäiltyä sekä Honda-merkkistä autoa, jonka uskottiin olevan epäillyn käytössä. Poliisi varoitti, että mies oli mitä ilmeisimmin aseistautunut ja vaarallinen. Rikoksesta epäillyllä oli hallussapitolupa kyseisiin aseisiin. Aseita ei kuitenkaan käytetty nyt tutkittavassa rikoksessa.

Myöhemmin keskiviikkona poliisi löysi auton kansalaisen vihjeen perusteella, ja auton läheisyydestä löytyi miehen ruumis. Poliisin mukaan kyseessä on todennäköisesti murhasta epäilty. Henkilöllisyys varmistuu kuitenkin vasta oikeuslääketieteellisen tutkimuksen yhteydessä.

Suunnitelmallinen ja raaka teko

Poliisin mukaan tekoa tutkitaan murhana, sillä murhan tunnusmerkistö, teon suunnitelmallisuus ja erityinen raakuus, täyttyvät epäillyssä tapauksessa.

Koska epäilty on kuollut, asia ei etene koskaan syyteharkintaan, mutta poliisin esitutkinta tulee poliisin mukaan jatkumaan vielä pitkään. Poliisi yrittää esitutkinnan aikana selvittää muun muassa tapahtumien kulun ja motiivin.

Operaation aikana Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on saanut virka-apua Helsingin poliisilaitokselta sekä Rajavartiolaitokselta 

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot