Mainos
Mainos

Rakennusfirmoja epäillään miljoonien veronkierrosta, lahjonnasta ja ympäristörikoksista – laajin harmaan talouden rikosvyyhti vuosiin

Rakennusalaa koskeva poikkeuksellisen laaja harmaan talouden tutkinta on paisunut entisestään, kertoi keskusrikospoliisi (KRP) maanantaina.

Poliisin mukaan kyseessä on laajin epäilty harmaan talouden rikosvyyhti yli kymmeneen vuoteen.

Rikosepäilyn ytimessä on useita pääkaupunkiseudulla toimineita rakennusalan yrityksiä. Yritysten palveluksessa on poliisin mukaan työskennellyt pimeästi vuosina 2013–2015 noin 700 ihmistä, joista suurin osa Virosta ja muualta Baltiasta.

Epäillyillä rikoksilla on poliisin mukaan vältetty veroja ja työeläkevakuutusmaksuja noin 4,6 miljoonan euron edestä. Palkkoja epäillään maksetun pimeänä yli seitsemän miljoonaa euroa.

Poliisi: Isännöitsijä vaati lahjuksia

Epäiltyjen määrä on kasvanut jo 40:een. Pääepäiltyjen joukkoon kuuluu kaksi suomalaista ja yksi virolainen mies, jotka ovat olleet vangittuina.

Helmikuussa takavarikoitiin yhden rikoksesta epäillyn kotoa 100 000 euroa käteistä rahaa.

Viime viikolla tehtiin uusia kotietsintöjä. Pidätettynä on ollut isännöitsijä, jonka epäillään vaatineen suuria lahjuksia taloyhtiöiden remonttihankkeissa.

Edes vakuustakavarikko ei pysäyttänyt

Epäiltyjen rikosnimikkeiden määrä on poliisin mukaan poikkeuksellisen laaja. Mukana on törkeiden veropetosten ja törkeiden työeläkevakuutusmaksupetosten lisäksi törkeitä kirjanpitorikoksia, törkeitä petoksia, rekisterimerkintärikoksia, liiketoimintakiellon rikkomisia ja lahjomarikoksia.

Poliisi epäilee lisäksi, että rakennusjätteitä on hävitetty laittomasti ympäristöön.

– Eihän tämä ole tavanomaista, että samassa epäillään törkeitä petoksia ja näitä ympäristö- ja lahjomisjuttuja, sanoo rikostarkastaja Janne Järvinen KRP:stä.

Harvinaista on Järvisen mukaan myös se, että esimerkiksi arvokkaita rakennustelineitä on yritetty keplotella takaisin vielä sen jälkeen, kun ne on asetettu vakuustakavarikkoon.

Yritysten liikevaihto on ollut kahden vuoden aikana yli 10 miljoonaa euroa. Osa kohteista on ollut julkisia, kuten kouluja ja päiväkoteja. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme