Mainos
Mainos

Rattijuoppo ja kyytiläinen sammuivat Suomen suurimpaan liikenneympyrään – vietiin raudoissa poliisivankilaan

Rattijuoppo sammui auton rattiin Suomen suurimmassa liikenneympyrässä Helsingin Haagassa viime yönä, Helsingin poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.

Poliisipartio kiinnitti huomiota Haagan liikenneympyrään pysähtyneeseen henkilöautoon hieman ennen kello yhtä sunnuntaiyönä. Partio yritti saada kontaktia lukitun auton kuljettajaan, mutta tämä vaikutti sammuneelta. Myös auton kyydissä ollut matkustaja oli nukahtanut.

Lopulta kuljettaja avasi auton oven viranomaisille, mutta käyttäytyi poliiseja kohtaan sekavasti ja aggressiivisesti. Poliisin mukaan mies vedettiin ulos autosta ja raudoitettiin.

Paikalle saapunut toinen poliisipartio yritti puhuttaa auton kyydissä ollutta matkustajaa, mutta myös hän suhtautui virkavallan lähestymisyritykseen vihamielisesti. Mies yritti lyödä poliisia ja päätyi käsirautoihin.

Poliisin mukaan paikalle kutsuttiin pelastuslaitoksen hoitajia, jotka tarkistivat miesten kunnon. Hoitajien arvion mukaan miehet olivat huumaantuneita. Miehet kuljetettiin jatkotutkimuksiin sairaalaan, missä heidät jouduttiin pitämään edelleen sidottuina sekavan ja uhkaavan käytöksen vuoksi, poliisi kertoo.

Miesten yö päättyi poliisivankilaan. Poliisi epäilee matkustajana ollutta miestä kulkuneuvon luovuttamisesta päihtyneelle ja auton kuljettajaa rattijuopumuksesta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme