Mainos

Rauman Lyseolla luvatta kulkeneet miehet esitutkintaan – motiivista ei vielä tietoa

Rauman Lyseolla tänään liikkuneiden miesten toimia selvitetään esitutkinnassa. Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo, että alustavien tietojen perusteella tutkittavina rikoksina ovat laiton uhkaus, julkisrauhan rikkominen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito.

Neljän miehen epäillään olleen koulussa luvatta, ja lisäksi yhdellä heistä on kerrottu olleen hallussaan teräase. Tilanne koettiin koululla uhkaavana, minkä vuoksi asiasta ilmoitettiin poliisille. Ilmoituksen jälkeen koulun oppilaat menivät luokkahuoneisiin, joiden ovet lukittiin.

Noin parikymppiset miehet eivät ole lukion opiskelijoita.

Poliisi on ottanut miehet kiinni ja aloittanut kuulustelut. Kuulusteluiden sisällöstä ja esimerkiksi teon motiivista poliisi ei ole julkistanut tietoja.

Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa kenellekään.

Rauman Lyseon verkkosivujen mukaan lukiossa on noin 700 opiskelijaa. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot