Mainos

Ravintoloita piinaava rahaton sarjasyömäri taas kiinni Helsingissä: Narahti kesken grillibroileriaterian

Helsingin poliisi otti eilen kiinni ravintoloissa ilman rahaa syövän 47-vuotiaan miehen. Tällä kertaa hän oli yksin saanut aikaan noin 80 euron laskun ravintolassa Eteläisellä Rautatienkadulla.

- Siinä oli syöty grillibroileria sekä juotu viiniä, siideriä ja olutta, kertoo rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista.

- Siinä vaiheessa tarjoilija oli muistanut miehen ja vienyt laskun kesken ruokailun. Mies olisi vielä tilannut lisää.

Poliisissa mies tunnetaan lempinimellä ”Herkkusuu”. Hän vapautui vankilasta edellisen kerran 12. tammikuuta ja sen jälkeen tapauksia on kertynyt kuusi lisää.

Rahaa ei löydya

Mies käyttäytyy kohteliaasti, tilaa ruuat, mutta kun maksun aika tulee, niin rahaa ei löydy. Seppälän mukaan tuoreimman tapauksen jälkeen mies selitti syyksi sen, että halusi yöksi lämpimään.

Poliisi tutkii juttuja petoksina.

47-vuotias on jatkanut toimintaansa jo 1990-luvulta. Viimeksi hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa joulukuussa petoksista kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon.

Kyse ei ole vain helsinkiläisten ravintoloiden piinasta, vaan mies on syönyt rahatta myös Tampereella ja Itä-Uudellamaalla.

Poliisi vaatii miehen vangitsemista Helsingin käräjäoikeudessa torstaina.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot