Mainos
Mainos

Remonttimiehelle ja työnjohtajalle sakot – asukas sai sähköiskun jännitteiseksi jääneestä hellasta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut remonttifirman työntekijän ja työnjohtajan sakkoihin, kun asukas sai sähköiskun väärin asennetusta sähköliedestä.

Teko tapahtui vuodenvaihteessa 2014-2015. Kerrostalossa vaihdettiin keittiöiden lattiapäällyste 140 asuntoon ja sen takia liedet irrotettiin sähkönlähteestä ja siirrettiin.

Kun lattia oli uusittu, 36-vuotias työmies asensi hellan takaisin. Sähkökytkentä oli kuitenkin virheellinen ja lieden runko jäi jännitteiseksi.

Asunnossa asunut nainen joutui osaksi virtapiiriä, kun hän koski samanaikaisesti jännitteiseen lieteen ja tiskipöydän metallikanteen.

Nainen sai voimakkaan sähköiskun, joka aiheutti tunneiksi kovaa painetta rintaan ja pitkittynyttä ahdistusta. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Työmies myönsi virheen

Syyttäjä vaati yrityksen 40-vuotiaalle toimitusjohtajalle ja 32-vuotiaalle työnjohtajalle rangaistusta työturvallisuusrikoksesta. Virheellisen asennuksen tehnyttä työmiestä syytettiin vaaran aiheuttamisesta ja vammantuottamuksesta.

Työnjohtaja ja toimitusjohtaja kiistivät syytteen, mutta työntekijä myönsi väärän asennuksen. Johdon mukaan työntekijällä oli riittävä ammattitaito, mutta kyse oli inhimillisestä erehdyksestä.

Johdon mukaan työntekijä oli perehdytetty työhön. Työmies itse kuitenkin kertoi, ettei hänellä ollut juurikaan kokemusta sähkötöistä.

Oikeus katsoi, että remonttimiehen kokemus sähkötöistä oli vähäinen, eikä hänellä ollut vaadittavaa kahden vuoden kokemusta sähkötöistä. Oikeus totesi, että työturvallisuusmääräyksiä oli rikottu, koska työntekijä ei ollut pätevä.

Toimitusjohtajan syyte nurin

Toimitusjohtajan syyte kuitenkin hylättiin, koska oikeus piti hänen kertomustaan uskottavana. Hän oli ollut siinä käsityksessä, että sähkömiehet hoitavat yhtiön sähkötyöt.

Työnjohtaja kuitenkin tuomittiin huolimattomuudesta, koska hänen olisi työntekijän opastamisen ohella varmistua työntekijän pätevyydestä. Virhettä ei kuitenkaan pidetty tahallisena piittaamattomuutena työturvallisuussäännöksistä.

Työnjohtajalle langetettiin 30 päiväsakkoa, josta hänen tuloillaan maksettavaa kertyi 900 euroa.

Työntekijän virhettä ei pidetty törkeän huolimattomana, koska hän ei väärää asennusta tehdessään ottanut riskiä tietoisesti tai piittaamattomuuttaan. Työntekijä tuomittiin vammantuottamuksesta kymmeneen päiväsakkoon eli maksamaan 260 euroa.

Rakennusyrityksen on maksettava naiselle korvausta kärsimyksestä 200 euroa ja stressihäiriöstä tuhat euroa.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot