Mainos
Mainos

Rikospaikka: Poikkeuksellisen raaka henkirikos Helsingissä – mies polki ja potki naisystäväänsä tunnin

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan Jani Aleksi Ylösen taposta 10 vuodeksi vankeuteen. Ylöstä syytettiin murhasta, mutta oikeus ei pitänyt raakaa ja julmaa tekoa kokonaisuudessa törkeänä.

Tapausta käsitellään illan Rikospaikka-ohjelmassa kello 22.35 MTV3-kanavalla.

Teko tapahtui 31. lokakuuta 2017 Helsingin Kontulassa. Ylösellä ja hänen 35-vuotiaalla naisystävällään oli ollut aamun tunteina riitaa, jolloin mies oli lyönyt naista avokämmenellä. Hieman myöhemmin tilanne kärjistyi, kun naisystävä myönsi pettäneensä miestä.

Mies oli kertomansa mukaan suuttunut niin paljon, että oli mennyt sekaisin. Hän oli kuristanut naista ja vääntänyt sormesta. Nainen lyyhistyi makuuhuoneen lattialle.

Mies talloi ja potki sekä hyppi puolustuskyvyttömän naisen vartalon päällä. Naapurin mukaan asunnosta kuului tömäyksiä tunnin ajan.

Nainen sai vakavia vammoja. Kaikki kylkiluut murtuivat ensimmäisiä lukuun ottamatta. Hän sai myös hyvin vakavia vammoja sisäelimiinsä. Kuolinsyy oli vaikea asteinen hetkurinta, vaikea-asteinen maksan repeämä ja verenvuoto vatsaonteloon.

Teon jälkeen mies jätti naisen lattialle ja siirtyi olohuoneeseen nauttimaan alkoholia.

Hän oli vielä herättänyt asunnossa olleen kolmannen miehen katsomaan naista. Todistaja kuvasi naista sinertäväksi.

Tapauksessa jäi epäselväksi miten pitkään nainen eli.

Murha vai tappo?

Syyttäjä Mikko Larkia vaati Ylöselle rangaistusta murhasta. Ylönen kiisti tämän ja myönsi törkeän pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen.

Oikeus piti tekoa erityisen raakana ja julmana. Käräjäoikeuden mukaan ulkoinen tekotapa ja sen kesto puolisivat sitä, että se olisi katsottu murhan rikosnimikkeen edellyttämällä tavalla myös kokonaisuutena törkeäksi.

– Vaikka teon ulkonemismuoto on ollut erityisen raaka ja julma, asiassa on jäänyt näyttämättä, että Ylönen olisi teon pitkäkestoisuudesta huolimatta tarkoituksellisesti pyrkinyt aiheuttamaan uhrille tuskaa ja kärsimystä, oikeus lausui.

Käräjäoikeus katsoi teon tapoksi ja langetti kymmenen vuoden tuomion. Syyttäjä Larkia aikoo valittaa tuomioista hovioikeuteen.

Käräjäoikeus määräsi Ylösen maksamaan uhrin kolmelle lapselle jokaiselle 8000 euron korvauksen eli yhteensä maksettavaa kertyy 24000 euroa.

Rikospaikka keskiviikkoisin 22.35


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot