Mainos
Mainos

Rikospaikka: Seksuaalisen kiristyksen uhriksi joutunut suomalainen teinityttö teki itsemurhan

Tämän illan Rikospaikka-ohjelman tietojen mukaan suomalainen teinityttö on tehnyt itsemurhan jouduttuaan netissä tapahtuneen seksuaalisen kiristyksen ja hyväksikäytön uhriksi.

Kaakkois-Suomen poliisi tutki traagista tapausta lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisenä. Asia on siirtynyt Sveitsin poliisin tutkintaan, koska rikosten tapahtuma-aikana syyskuussa 2016 epäilty tekijä tai tekijät olivat Sveitsissä. 

Tapaus on tiettävästi ensimmäinen Suomessa. Aiemmin ulkomailta on tiedossa tapauksia, joissa seksikiristyksen uhriksi joutunut on tehnyt itsemurhan. 

Europolin mukaan rahan ja seksin kiristäminen netissä on lisääntynyt räjähdysmäisesti Euroopassa.

Sextortioniksi tai webcam blackmailingiksi kutsutuissa rikoksissa rikolliset houkuttelevat uhrin riisuuntumaan tietokoneen kameran edessä tai lähettämään vähäpukeisia valokuvia itsestään.

Materiaalin saatuaan rikolliset alkavat kiristää uhria uhkaamalla levittää kuvia nettiin, ellei uhri anna lisää materiaalia, rahaa tai seksiä.

Seksikiristykset lisääntyvät

Myös Suomessa seksikiristykset ovat lisääntyneet.

– Tälläkin hetkellä Helsingin poliisilla on tutkinnassa useita seksikiristyksiä. Vuosittain tapauksia on kymmeniä, rikostarkastaja Petri Rainiala sanoo Rikospaikan haastattelussa.

Rainialan mukaan kiristysten taustalla on usein kansainvälisiä rikollisryhmiä, mutta kiristäjien joukossa on myös kotimaisia tekijöitä.  

– Suurin osa tapauksista jää ilmoittamatta poliisille, Rainiala sanoo.

Poliisi: Älä maksa mitään

Jos joudut kiristyksen uhriksi netissä ja joku uhkaa jakaa seksuaalisia kuviasi tai videoitasi, poliisi kehottaa noudattamaan seuraavia ohjeita:

– Älä hätäänny.

– Älä maksa mitään. Moni, joka on maksanut, on saanut lisävaatimuksia eikä lopputuloksesta voi olla varma. Tallenne tai kuva voidaan julkaista siitä huolimatta.

– Lopeta yhteydenpito ja keskustelu kiristäjän kanssa. Ota mahdollisesti screenshotteja tapahtumasta.

– Säilytä ja tallenna aineisto. Älä hävitä tietokoneesta mitään.

– Tee rikosilmoitus poliisille.

Rikosuhripäivystyksen nuorten sivuilla muistutetaan, että alaikäisen houkuttelu tai pyrkimys seksuaaliseen hyväksikäyttöön on rangaistava teko.

Houkuttelu voi tapahtua ensin naamioituna normaaliin tutustumiseen ja ystävyyteen. Tekijän saavutettua alaikäisen luottamuksen voi uhri kokea tekijän itselleen tärkeäksi tietämättä toisen todellista ikää tai henkilöllisyyttä.

Tekijä voi saada alaikäisen lähettämään itsestään paljastavia kuvia, riisumaan web-kameran edessä tai muuten avautumaan intiimiasioistaan, jolloin valtasuhde aikuisen tekijän ja alaikäisen uhrin välillä kasvaa entisestään. Tekijä voi kiristää uhria hallussaan olevilla kuvilla, videoilla tai henkilökohtaisilla asioilla, jos tämä haluaa lopettaa yhteydenpidon.

Rikospaikka MTV3-kanavalla keskiviikkoiltaisin klo 22.40.

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot