Mainos

Ristinummen koulun palosta uutta tietoa: Paikalla nähty soihtua kantanut itkuinen teinityttö

Viikonloppuna maantasolle palanut Ristinummen koulu epäillään sytytetyn tahallaan. Koulu sijaitsee Vaasassa.

Poliisin selvitysten mukaan yöllä ennen kello kahtatoista koululta on poistunut kaksi tyttöä ostoskeskuksen puolelta ja kävellyt Ristinummenraittia etelän suuntaan. Toisella tytöistä on ollut mukanaan palava soihtu.

Samaan aikaan liikkeellä ollut mies on ollut lyhyesti puhekontaktissa tyttöjen kanssa. Kohtaamisessa tytöt ovat olleet hämillään ja säikähtäneen oloisia, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Soihtua kantanut tyttö oli miehen nähtyään laittanut soihdun maahan ja jalalla polkemalla sammuttanut sen. Tuolloin mies ei ollut huomannut paloa koululla.

Miehen mukaan soihtua kantanut tyttö oli ollut humalassa. Tytöllä oli ollut jotenkin sotkuinen meikki, aivan kuin hän olisi itkenyt, poliisin tiedotteessa sanotaan. Tytöt olivat olleet noin 14 - 16 vuoden ikäisiä.

Poliisi toivoo näiden kahden koululta poistuneen tytön ottavan yhteyttä tapahtuneen selvittämiseksi, puh. 050 381 9810, rikostorjunta.rannikko-pohjanmaa@poliisi.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot