Mainos
Mainos

Röyhkeä varas tunki itsensä palvelutalon asuntoon Vantaalla – 87-vuotiaan neuvokas toiminta esti varkauden

Vantaalaisnainen kertoo isoäitinsä joutuneen viikonloppuna röyhkeän tunkeilijan uhriksi. Tuntematon nainen oli lyöttäytynyt 87-vuotiaan palvelutalossa asuvan rouvan seuraan ja mennyt lopulta hänen asuntoonsa.

Nainen oli pyrkinyt viemään muun muassa korut 87-vuotiaan päältä siinä onnistumatta. Itä-Uudenmaan poliisi vahvistaa MTV Uutisille tapahtuneen.

Vantaalaisnaisen mukaan ulkomaalaiselta vaikuttava nainen oli seurannut hänen isoäitiään kaupasta palvelutalon aulaan.

– Isoäitini luuli naisen tulevan palvelutaloon vierailulle. Nainen oli kuitenkin tullut samaan hissiin ja lopulta pyytänyt lupaa tulla sisälle voidakseen ladata puhelinta.

Ulkomaalaiselta vaikuttava nainen oli ollut ystävällinen ja auttanut muun muassa ostosten purkamisessa.

– Sitten hän alkoi hieroa mummoni käsiä ja yritti samalla irrottaa sormusta. Mummoni sanoi, ettei se siitä mihinkään lähde, ja nainen oli pyytänyt käsirasvaa. Hän oli penkonut kaappeja. Sitten nainen oli yrittänyt ottaa mummoni kultakorvakoruja irti. Siihenkin mummoni sanoi, etteivät ne korut lähde mihinkään.

Vantaalaisnainen kertoo isoäitinsä pitäneen käsilaukkunsa koko ajan vierellään. Lopulta 87-vuotias oli sanonut kotiinsa tunkeutuneelle naiselle, että asuntoon on pian tulossa rouvan oma tytär ja että vieraan pitäisi lähteä.

Nainen poistui vanhuksen asunnosta tyhin käsin.

Poliisi kertoo, että myös toiselta samalla alueella asuvalta vanhukselta oli varastettu lompakko samantyyppisellä tavalla kyseisenä päivänä.

– Ulkomaaalaisen oloinen nainen oli mennyt vanhuksen kotiin ja vienyt häneltä lompakon, kerrotaan Itä-Uudenmaan poliisista.

– Toisinaan on näitä tapauksia, että vanhusten kotiin yritetään mennä milloin kaupustelijana, sähkömittaajana tai poliisina. Erityisesti vanhusten kannattaa olla tarkkana siitä kenet päästää kotiinsa, muistutetaan poliisista. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme